Lapset varhaisten 1800-luvun lehtien tekijöinä ja Eoksen avustajina

Suomalaisten lasten ja nuorten tekemien lehtien juuret ovat Carl Axel Gottlundin (1796–1875) ja Zachris Topeliuksen (1818–1898) tekemissä lehdissä. Gottlund toimitti Jockas-Posten -nimistä lehteään vuosina 1810–1811, kun hän oli 14–15-vuotias. Topelius teki Ephemerer-nimistä lehteään ainakin vuosina 1834–1837. Molempien lehdet olivat käsin kirjoitettuja, mutta Topeliuksen lehdellä oli omaa perhettä laajempi lukijakunta. Topelius on kertonut toimittaneensa myös Kudnis dagblad -nimistä käsin kirjoitettua sanomalehteä jo ennen kuin hän meni yksitoistavuotiaana kouluun. Näistä lehdistä kiinnostavin on nelisivuinen Ephemerer, jota Topelius kirjoitti Uudessakarlepyyssä. Kun Topelius aloitti Ephemererin tekemisen, hän oli vasta 16-vuotias. Topelius lienee saanut herätteen oman lehtensä tekemiseen asuessaan J. L. Runebergin (1804–1877) luona Helsingissä. Runebergin päätoimittajan työ (1832–1837) vastaperustetussa Helsingfors Morgonbladissa ja opiskelijoiden käsin kirjoitetut osakuntalehdet vaikuttivat Ephemererin syntyyn.

Oman lehden tekeminen lapsena on kannustanut Gottlundin ja Topeliuksen lisäksi 1800-luvun naiskirjailijoitakin. Ainakin ensimmäinen suomeksi runoja julkaissut nainen Ida Asp (1853–1872) teki lapsena pariakin ruotsinkielistä lehteä ystävänsä kanssa. Näiden lehtien mallina oli mahdollisesti Eos-niminen lastenlehti. Myös viihdekirjailija Hilja Haahti (1874–1966) toimitti omaa sanomalehteä jo 6-vuotiaana. Sen ainoana tilaajana oli hänen isänsä. Haahti kehitti erilaisia lehtiä ennen kuin rohkeni lähettää omia kirjoituksiaan “oikeisiin” painettuihin lastenlehtiin.

Painetut lastenlehdet olivat alusta alkaen edistämässä lasten kirjoitusharrastusta, vaikka Suomen ensimmäinen lastenlehti Eoskin (1853–1866) oli pääasiassa aikuisten tekemä lehti. Eoksessa oli satunnaisesti joitakin lasten omia kirjoituksia tai sellaisiksi tulkittavia kirjoituksia. Ensimmäinen lapsen tai nuoren varmuudella kirjoittama juttu julkaistiin Eoksessa 1/1856. Gossen och den första snön -runon tekijä oli kuvailtu alaviitteeseen sanoilla: Dessa verser äro försök af en ung gosse. Lähes sivun täyttävä kaksipalstainen runo oli vielä merkitty runon lopussa ..ijer.-nimimerkillä. Tämän nimimerkin tekstejä ilmestyi myöhemminkin. Eoksessa 13/1856 julkaistiin saman tekijän Emmys fråga -aloitusruno, jossa Emmy-tyttö ihmettelee, miksi kuolema vei hänen ystävänsä ja leikkitoverinsa Fransin. Isän vastauksesta ilmenee kansanuskon käsitys tähdiksi muuttuvista vainajista. Runoilijan ikään ei enää viitattu tässä numerossa.

Nuoren yritelmäksi määrittyi myös Eoksessa 11/1856 julkaistu H….a-nimimerkin runo, joka oli otsikoitu paljastavasti sanoilla En trettonårig flickas Skaldeförsök. Vaikka försök-sanan käyttö saattaa nykynäkökulmasta vaikuttaa kirjoittajia vähättelevältä, se ei ollut välttämättä sitä. Kyse oli suomalaisen lehdistön ja varsinkin lastenlehdistön alkuvaiheista, jolloin monet aikuisetkin pitivät lehtikirjoituksiaan eräänlaisina yritelminä. He eivät pitäneet itseään ammattikirjoittajina ja osittain siksi he myös käyttivät nimimerkkejä eivätkä omia nimiään. Försök-sanan käyttö ei siis välttämättä ollut toimituksen oman luonnehdinnan tulosta, vaan nuori kirjoittaja on voinut itse valita sen ilmaisemaan tai korostamaan vaatimattomuuttaan. Vaatimattomuus oli hyve Eoksen julkaisuvuosina.

Lasten ja nuorten kirjoittamat runot ja kertomukset paljastavat jonkin verran Eoksen lukijakunnan luonnetta. Esimerkiksi Eoksessa 9/1859 julkaistiin Den kära sommarens nycker -niminen teksti, joka määriteltiin lähetetyksi lehteen ja jonka todettiin olevan “ett profämne från Jacobstads Fruntimmersskola”. Tämä runoon päättyvä proosateksti on siten voinut olla kirjoittajan itsensä, kirjoittajan läheisen tai opettajan lähettämä juttu. Onpa lähettäjä kuka tahansa, voitaneen olettaa, että tekstin painamisesta on keskusteltu pietarsaarelaisessa koulussa ja oppilaiden kotona laajemminkin, olihan suomalainen mediakenttä ja varsinkin lasten ja nuorten media vielä varsin uutta ja ankkuroihan lehti tekstin pikkukaupungin kouluympäristöön.

Lasten ja nuorten Eokseen lähettämät runot ja kertomukset jäivät pohjimmiltaan anonyymeiksi, koska kirjoittajien nimiä ei paljastettu kokonaisuudessaan ja koska osa heistä käytti nimimerkkiä kuten A…e, jonka Löfskogen-runo painettiin Eokseen 10/1859. Eoksen toimitus paljasti kuitenkin, että kirjoittaja oli 13-vuotias tyttö, jolloin lehden lukijoihin ja avustajiin kuului teini-ikäisiäkin.

Alaikäisten avustajien laajamittainen hyödyntäminen alkoi K. R. Malmströmin (1830–1900) toimituskaudella 1863, kun vuoden ensimmäisen lehden etusivulla toivottiin seuraajia julkaistuille Den late skolgossen ja Huru Gud hör barnens bön -kertomuksille. Ensimmäisen kertomuksen oli kirjoittanut 8-vuotias turkulainen Tilda G. ja toisen 11-vuotias helsinkiläinen Anna B.

Toimitus kertoi, että lukija voi nyt tutustua Tilda G.:n yksinkertaiseen ja lapselliseen kertomukseen. Tämä Tildan Den late skolgossen –kertomus laiskurista oli opettavainen, mutta ei uskonnollinen. Kertomuksen poika ei halunnut lukea eikä käydä koulua, vaan pelkästään nukkua ja leikkiä. Pojan äiti alkoi itkeä, koska poika ei muuttanut tapojaan. Äidin itku sai pojan muuttamaan tapansa ja opiskelemaan ahkerasti. Hänestä tulikin professori ja hänen äidistään tuli niin iloinen, vaikka hän olikin aiemmin itkenyt.

Toimituksen mukaan nuorten avustajien kirjoitukset olisivat sitä parempia, mitä yksinkertaisempia ne olisivat ja sitä kauniimpia mitä lapsellisempia ne olisivat. Eräänlaisena ohjelmanjulistuksena pieniä ystäviä kehotettiin kirjoittamaan, jotta he oppisivat kirjoittamaan. Kirjoittamiskehotuksella oli vielä tärkeämpikin tehtävä kuten toimittaja totesi: kirjoittaminen opettaa ajattelemaan, mikä oli tärkeintä ihmiselämässä.

Toimituksen toive oli tuottoisa ja sitä on pidettävä Malmströmin tietoisena yrityksenä uudistaa lehden linjaa. Eos sai seuraaviin lehtiin tekstejä lapsilta ja nuorilta, mutta niiden julkaiseminen ei ollut vaivatonta. Tekstejä täytyi korjata, kaikkia ei voinut laadun takia julkaista ja kirjoittajiin piti pitää yhteyttä. Siksi Eokseen 3/1863 perustettiin kirjelaatikko-palsta, jossa käsiteltiin näitä kysymyksiä. Toisille kirjoittajille annettiin konkreettisia neuvoja, toisilta pyydettiin kärsivällisyyttä. Esimerkiksi Lilla Maxille kerrottiin, että hänen tekstinsä julkaistaan seuraavassa numerossa, mahdollisesti vieläpä kuvan kera. Maxin kirjoittama Björnen saikin näyttävän paikan Eoksen 4/1863 etusivulla ja se jopa kuvitettiin kuten oli luvattukin. Samassa lehdessä oli myös 13-vuotiaan kokemäkeläistytön Mathilda T….:n lähettämä Den flitiga flickan -teksti.

Kirjelaatikko-palsta laadittiin vielä kaksi kertaa eli Eokseen 5/1863 ja Eokseen 21/1863. Palstan perusteella on ilmeistä, että kaikkia tarjottuja kirjoituksia ei käytetty lehdessä. Lasten ja nuorten omien kirjoitusten toivominen vaikutti vuosien 1863 ja 1864 julkaisupolitiikkaan. Juuri näinä vuosina lehteen painettiin eniten lasten ja nuorten runoja ja kertomuksia. Vuonna 1863 peräti kahdeksan kertaa ja vuonna 1864 kolme kertaa. Kyseisinä vuosina alaikäisten kirjoittajien iät vaihtelivat seitsemästä kolmeentoista vuoteen, mutta myöhemmin lehdellä oli ainakin yksi 15-vuotias avustaja.

Lasten ja nuorten kirjoittamiin teksteihin on varauksella lisättävä Eoksen 3/1865 Elfornas sång. Tämä lehden aloitusruno oli poimittu lehteen muistokirjasta, jolloin se saattoi olla kopio aikuisen kirjoittamasta tekstistä tai nuoren itsensä laatima runo. Ystävien kirjoittamien värssyjen keräämiseen tarkoitetut muistokirjat olivat alkaneet yleistyä 1800-luvun alkupuolelta alkaen ja 1860-luvulla niiden kuvitustapa uudistui, kun muistokirjoihin liimattavat kiiltokuvat yleistyivät muistokirjakulttuurissa. Muistokirjat olivat vielä 1860-luvulla teini-ikäisten kulttuuria. Siten Eos tuli peilanneeksi aavistuksenomaisesti nuorten omaehtoista kulttuuriakin, vaikka muistokirjatapoja ei varsinaisesti taltioitukaan.

Viimeinen lasten ja nuorten kirjoittamiin luettava teksti painettiin Eokseen 13/1866.  Tämä anonyymi Nådendal sommartid -runo paljastettiin 15-vuotiaan koululaisen kirjoittamaksi. Se oli valittu jopa lehden etusivulle aloitusrunoksi. Lasten ja nuorten kirjottamien tekstien sijoittaminen lehden ensimmäiseksi tekstiksi heijastelee niiden ja niiden kirjoittajien arvostamista. Lasten ja nuorten laatimaa fiktiota ei pyritty “piilottamaan” taiteellisesti ja sisällöllisesti painavampien tekstien jälkeen tai väliin. Lapsia ja nuoria ei silti onnistuttu valjastamaan Eoksen säännöllisiksi avustajiksi, osittain ehkä toimituksen vaihtumisen takia, sillä A. G. Ingelius (1822–1868) ryhtyi vastaamaan lehdestä lokakuussa 1864. Alaikäisten avustajien runojen ja kertomusten poukkoilevasta määrästä huolimatta on muistettava, että Eosta on pidettävä Suomen ensimmäisenä lasten ja nuorten kirjoittamisharrastusta edistäneenä ja ylläpitäneenä institutionaalisena tahona, jos kouluopetus jätetään huomiotta. Lapset ja nuoret eivät olleet pelkkiä “passiivisia” lukijoita, vaan myös aktiivisia kulttuurin tuottajia. Heitä ei nähty lehdessä passiivisena kohderyhmänä.

Kirjallisuutta

Niklas Bengtsson (2024): Järki hyvä herätetty, valistus on viritetty: Lasten- ja nuortenlehtien synty ja kehitys 1800-luvulla. Nuorisotutkimusverkosto

Anne Helttunen & Annamari Saure (2024): Kynällä raivattu reitti: Suomalaisia kirjailijanaisia. SKS kirjat

Salmi-Niklander (2013): Käsinkirjoitetut lehdet lehdet: Yhteisöllisen kirjoittamisen ensiaskeleita. Teoksessa Lea Laitinen & Kati Mikkola (toim.) Kynällä kyntäjät: Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa. SKS