Minkälaista oli lapsuus tv-kameroiden edessä 1960-luvulla? Miltä tuntui esiintyä suorissa lähetyksissä toisten lasten ja aikuisten kanssa silloin, kun malleja lastenohjelmille ei vielä ollut?
Niksulan TV -sarjaa tehneille aikuisille ja lapsille televisiotyö oli uutta, samoin television katsojille. Sarja onnistui tavoittamaan lapsia ja tarjoamaan heille mallioppimista, uusia ideoita ja samaistumiskohteita. Niksulan TV:n vuonna 1965 saama arvostettu Arvo Ylppö -palkintokin osoitti, että sarjan tekijät onnistuivat saamaan yhteyden kohdeyleisöönsä.
Monenlaisia kysymyksiä heräsi suunnitellessani ja kirjoittaessani kirjaa Lasten luovuuden vallankumous − Niksulan TV edelläkävijänä Suomen ensimmäisestä lapsille suunnatusta tv-sarjasta, Niksulan TV:stä. Saimme sisareni, näyttelijä Jaana Saarisen kanssa olla mukana Niksulan TV:n lapsiesiintyjinä lähes 10 vuotta, viikoittain. Siihen liittyvät innostavat muistot saivat minut eläkeiän kynnyksellä suunnittelemaan kirjaa Niksulan TV:stä sen tekijöiden näkökulmasta. Apurahojen avulla työni käynnistyi.
Odotin innokkaasti tapaamisia sarjaa tehneiden silloisten aikuisten ja lasten kanssa. Heidän löytämisensä oli seikkailu, joka laajeni yhä innostavammaksi tapaaminen tapaamiselta. Omat lapsuuden muistoni Niksula-vuosilta nousivat pintaan, ja muiden sarjassa mukana olleiden muistot ja kertomukset avasivat yhteisen muistojen arkun kuin säkenöivän aarteen.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Monipuolinen lastenkulttuuri tarjosi iloa ja oppimista
Vuosina 1963–72 tehty sarja syntyi aikuisten ja lasten yhteistyönä. Aikuiset ohjasivat, tukivat ja kannustivat lasten omaa luovuutta erilaisten itseilmaisujen alueilla. Makasiinityyppinen ohjelma jakautui osioihin, joihin marionettinukke Niksu johdatti katsojia Niksulan kulissikylän kadulta. Irja Raninin ohjaama Niksu-nukke oli lasten rakastama hahmo, samoin kuin Kasper-teatterin päähenkilö Kasper, josta vastasi Matti Ranin. Ääninäyttelijä Pirkko Aarnio vastasi Eulaalia Kenkkunen -noidasta ja monista muista nukkehahmoista.
Mummelin keittiössä näyttelijä Saara Ranin laitteli lasten kanssa herkkuja ja antoi lasten myös esittää omia ohjelmanumeroitaan. Voimistelunopettaja ja tv-kuuluttaja Leena Kaivo-oja ohjasi Satujumppaa, jossa lasten kuuntelema satu muuntui liikunnaksi ja leikiksi, josta katsojalapset saivat ammentaa omiin harjoituksiinsa. Musiikinopettaja Marja-Riitta Väkevää voi hyvällä syyllä kiittää siitä, että nykyisin musiikkileikkikoulut ovat valtakunnallisestikin merkittävä osa lasten taidekasvatusta. Marja-Riitta Väkevän opetusluonteinen, leikkisä osuus Niksulan TV:ssä innosti lapsia musiikin eri muotojen äärelle, ja monilla opit jäivät elämään aikuisuuteen, musiikillisiin uriinkin asti. Bühlerin veljekset Kaarle ja Hans puolestaan näyttivät isänsä Waldemarin ohjauksessa, mitä kaikkea voi askartelemalla saada aikaan. Kirjailija Kari Vaijärven vetämä kirjakerho innosti lapsia lukemaan ja keskustelemaan lukemastaan, kuin esikuvana nykypäivän lukupiireille. Lasten aitous ja innostuneisuus eri osuuksissa loi sarjalle ilahduttavaa charmia.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Vuosien varrella ohjelmaosuuksia poistui ja joitakin tuli lisää, kuten Niksulan sanomien toimitus, jossa roolini oli enteellisesti toimittaja, sekä lasten oma levyraati. 1970-luvun alussa yhteiskunnallinen tiedostaminen ulottui myös Niksulaan, jossa opeteltiin muun muassa maatalouteen liittyviä asioita.
Jaanalla ja minulla oli oma Leikkimökki-osuutemme, jossa toteutimme omia leikkejämme ja esityksiämme, usein ystävien ja sukulaislasten kera. Äitimme toimittaja Vuokko Saarinen kirjoitti kotona syntyneiden leikkiemme perusteella käsikirjoituksen rungon ja seisoi apulaisohjaajan tavoin kulissin lähellä seuraamassa esiintymistämme. Asetelma antoi meille paljon mahdollisuuksia, mikä teki osuudestamme yllätyksellisen ja melko vapaamuotoisen. Valtavat kamerat unohtuivat leikin keskellä, samoin suuren studion muut esiintyjät lavastekokonaisuuksineen, joihin kamerat siirtyivät aina yhden osuuden loppuessa. Esiintymisessä kokeneempi sisareni luotsasi minua leikeissä, joihin eläytyminen tuntui luonnolliselta ja hauskalta. Leikit tarjosivat lapsille uusia näkökulmia, huumoria ja ideoita.
Vuosien varrella ohjelmaan mahtui monenlaisia muitakin osioita, kuten alkuvuosina taiteilija Hjalmar Löfvingin Setä Pim-Pom -hahmo, joka teki taitavia piirrossatuja. Lasten rakastama Pim-Pom näytti, kuinka kuvataide on jatkuvasti uutta luovaa ja jossa kaikki on mahdollista. Myös Niksulan TV:n omana lapsikuuluttajana toiminut Marjukka Aarnio piirsi taitavasti mainioita satuja, joihin katsojalasten oli helppo eläytyä.
Kirja avaa sarjan merkitystä lapsuuden historialle
Niksulan TV:n tekemisestä kertova kirjani, Lasten luovuuden vallankumous. Niksulan TV edelläkävijänä (Elpo-kustannus 2024), tuo yhteen parikymmentä niksulalaista, jotka kertovat avoimesti omista kokemuksistaan. Niksulan TV:n luojan, ohjaaja Irja Raninin sekä hänen miehensä näyttelijä Matti Raninin neljä poikaa olivat mukana Niksulan TV:n edeltäjässä, Tesvision Raninien TV-perhe -sarjassa ja osin Niksulan TV:ssäkin, joka sittemmin siirtyi Ylelle. Pääsimme Jaanan ja veljesten kanssa muistelemaan noita jännittäviä vuosia kirjaa varten. Oli innostavaa löytää Niksulan TV:n lapsi- ja aikuissukupolvea, joiden muistot valaisivat sarjan syntyä ja toteutusta ainutlaatuisesti.
Niksulan TV:n tekemisen pohjautuvan kirjan kirjoittaminen on avannut tekijöiden ja toivoakseni myös lukijoiden tietoisuutta siitä, kuinka tärkeä sarja oli sekä lapsuuden historialle Suomessa, että lasten tv-ohjelmien vaikutuksille ja tuleville lastenohjelmille. Television valloittaessa Suomea 1960-luvulla lasten mukaan ottaminen ohjelmien tekoon ja heidän arvostamisensa loi uusia mahdollisuuksia lasten luovuuden näkyvälle kukoistamiselle ja katsojalasten oivalluksille. Ohjelmassa lastenkulttuuri sai uutta näkyvyyttä: musiikki, liikunta, improvisaatio, sadut, tarinat, leikki, tiedot ja taidot. Suorat lähetykset merkitsivät sitä, että improvisointia ja hauskoja kommelluksia osui luontevasti mukaan.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Yhteinen tapaaminen 60 vuoden jälkeen
Tekijöissään Niksulan TV herättää yhä innostuneita ja lämpimiä tunteita. Sen huomasi selvästi, kun me parikymmentä sarjaa tehnyttä tapasimme toisemme toukokuussa 2024. Välissä oli 60 vuotta, kun kokoonnuimme kirjani julkistamistilaisuuteen Ylen Luovaan taloon. Toukokuinen päivä toi yhteen meitä kulttuurin eri aloja edustavaa 60−93-vuotiasta silloista lapsi- ja aikuisesiintyjää, suunnittelijaa ja käsikirjoittajaa sekä studiohenkilökuntaa. Keskustelu kävi vilkkaana, ja muistot virtasivat ilahduttavina ja koskettavina. Olimme jakaneet noina vuosina jotakin ainutlaatuista. Uusi valokeila lapsuuden historiaan syttyi kohdatessamme, samoin kirjan ilmestymisen myötä.
Tapaamisessa sukupolvien välinen ero tuntui haihtuvan, ja ilo, kiitollisuus ja lämpö virtasivat tekijöiden kesken. Lukulähettiläs, blogisti Kirsi Raninin juontamissa keskusteluissa ilmeni, kuinka antoisaa oli ollut tehdä ohjelmaa, jolle ei ollut esikuvia ja jossa uutta luovat ideat saivat kukoistaa. Se merkitsi inspiroivaa ilmaisun vapautta ja uusien formaattien kokeilua. Katsojalasten kannalta sarja merkitsi mahdollisuutta nähdä muita lapsia erilaisissa osuuksissa, joissa lasten omaa ilmaisua tuettiin. Katsojalapsille mallioppiminen ja omien luovien taipumusten avautuminen tarjosi uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia.
Palaute ohjelmista oli kannustavaa
Niksulan TV:n aikoinaan saama palaute oli myönteistä ja innostunutta. Lasten lähettämät kirjeet ja kortit kertoivat, että mahdollisuus katsoa muiden lasten leikkejä, harrastuksia ja muita ideoita toimi kannustavasti. Lisäksi sarjan vuonna 1965 Mannerheimin lastensuojeluliitolta saama ainutlaatuinen Arvo Ylppö -palkinto kertoi julkisesta arvostuksesta. Joukko meitä niksulalaisiakin oli mukana palkinnonjaon tilaisuudessa tuntien suurta kunnioitusta paikalle olevaa Ylppöä kohtaan. Mitali luovutettiin ensimmäisen ja ainoan kerran tv-ohjelmalle ja ylipäänsä muulle kuin lääkärille. Palkinnon saamisesta kertovassa lehtileikkeessä (Sosiaalidemokraatti 11.4.1965) todetaan näin:
”− − tarjoamalla hyvää ja kiinnostavaa ohjelmaa nuorimmille katsojilleen televisio varmimmin kasvattaa uutta yleisöä, joka oppii arvostamaan ja kiinnostumaan hyvästä televisio-ohjelmasta yleensä. − − Toimikunta perusteli kantaansa sillä, että tämä ohjelma on koko ajan rakentunut kasvatukselliselle pohjalle, pysynyt vaihtelevana ja lapsia kiinnostavana ja ollut hyvin ohjattu ja suunniteltu. Tässä ohjelmassa vallitsee lämmin kotoinen tunnelma, esiintyjät ovat välittömiä, aitoja ja ohjelma sisältää erilaisia lapsen kehityksen kannalta positiivisia aineksia.”
Niksulan TV:n pitkäaikainen kuvaussihteeri Yleisradion aikana, Sirpa Silventoinen, kertoo kirjassani: ”Niksula merkitsi myös sitä, että lastenohjelmia ruvettiin arvostamaan ja lapsia ylipäänsä. − − Katsojalapset saivat ohjelmasta paljon. He saivat ideoita ja ajatuksia, ja heidän mielikuvituksensa kehittyi. − − Jos meillä ei olisi ollut sellaista ohjelmaa ja lastenohjelmia ylipäänsä, meillä olisi varmaankin erilaiset aikuiset.”
Koska kirjani ei ole tutkimus, vaan haastatteluihin, keskusteluihin, joihinkin kirjallisiin lähteisiin ja omiin kokemuksiini perustuva dokumentti ja muistelmateos, olisi kiinnostavaa, jos joku innostuisi tekemään aiheesta akateemista tutkimusta. Television vaikutus katsojalapsiin on vuosikymmenten saatossa ollut epäilemättä valtava, ja muutos ohjelmien sisällössä ja tekotavoissa samoin. Kirjani tarjoaa näkökulmia siihen, miten suomalainen lapsille suunnattu ohjelmasarja ja sen tekeminen saivat alkunsa ja miten sarja sinä aikana kehittyi. Lapset ovat lapsia yhä, joten ehkä tästä menneisyyden sarjastakin voisi yhä oppia jotakin.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Kirjoittaja, fil.maist. Saana Saarinen on tietokirjailija ja toimittaja
Saana Saarinen: Lasten luovuuden vallankumous. Niksulan TV edelläkävijänä (Elpo-kustannus 2024)