Kuvat, Työnteko kuvat

Lehtien myyjä

7.9.2022 | Teksti: Antti Malinen

Kadunkulmassa seisovalla pojalla on myynnissä laaja valikoima lehtiä. Ohikulkijoille hän esittelee vuoden 1920 Suomen Kuvalehden numeroa 46, joka ilmestyi marraskuun 20 päivänä. Irtonumeron hinta oli 2 markkaa, ja sillä summalla pääsi lukemaan muun muassa amerikkalaisen näyttelijättären Norma Talmadgen kuulumisista. Talmadge oli mykkäkauden elokuvan suurimpia tähtiä 1920-luvulla ja hänen kuvansa näkyy lehden kannessa, joskin vähän heikosti.

Sanomalehteä myyvälle pojalle Hollywoodin glamour oli kaukainen asia. Risaiset vaatteet tuovat osaltaan esille sisällissodasta toipuvan Suomen köyhyyden. Monet kansakouluikäiset lapset joutuivat kuvan pojan tavoin avustamaan vanhempiaan taloudellisesti, tekemällä erilaisia lisätöitä. Lapset pystyivät hankkimaan pieniä tienestejä myymällä sanomalehtiä ja esimerkiksi kengännauhoja, makeisia ja pillitupakkaa.

Lasten päivistä tuli usein pitkiä, sillä esimerkiksi sanomalehtien jakajat joutuivat heräämään jo varhain, usein viideltä. Aluksi lasten piti mennä hakemaan sanomalehdet painotalon pihasta ja tämän jälkeen kiiruhtaa omaan jakopiiriinsä. Jakelun jälkeen jakajan velvollisuuksiin kuului vielä palauttaa laukku ja tilaajaluettelo takaisin lähtöpaikalle.

Koulussa väsyneiden lasten oli vaikeata keskittyä opetukseen ja muun muassa opettajat puhuivat lasten työntekoa säätelevien lakien tiukentamisen puolesta.

Kuvan tiedot – Museovirasto