Televisio saapui suomalaiskoteihin vuonna 1956. Aluksi se oli harvinaisuus, mutta kymmenessä vuodessa taikalaatikko löytyi jo yli 730 000 kodista. Kuten aina, uusi media nosti esille myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvia huolia. Jo vuonna 1958 Mannerheimin lastensuojeluliiton alaisuuteen perustettiin kansallinen lastenelokuvakeskus, joka seurasi elokuvien ja televisio-ohjelmien sisältöjä, ja antoi ikäkausiin perustuvia suosituksia. Mediakasvatuksessa kiinnitettiin huomiota erityisesti lapsia pelottaviin sisältöihin.
Televisio oli myös väline, joka toi perheenjäsenet olohuoneisiin ja yhteisen ajanvieton äärelle. Sarjojen ja elokuvien katselu yhdisti perheenjäseniä ja lisäsi osaltaan 1960-luvulla lisääntyvää perhekeskeistä elämäntapaa. Aikuisten ja lasten harrastukset olivat usein eriytyneitä, mutta viihteen katselu ja siitä keskustelu loivat myös yhteisiä kokemuksia. Kuvassa tytöt katselevat televisiota polvillaan, mahdollisimman lähelle ruutua hakeutuen.