”Tämä lehti tarjoo kuolemattomalle sielullenne katoamatointa tawaraa, jota ei koi syö, eikä ruoste raiskaa” – 1800-luvun lastenlehdet historiantutkijan aineistona

Teen parhaillaan Suomen historian väitöskirjaa, jonka lähdeaineistona on 1800-luvun lastenlehtiä. Jostain syystä olen törmännyt ihmettelyyn aineistoni osalta. Minulta on jopa kysytty, kannattaako lehtiä edes tutkia. Historiantutkimuksen päivillä 18.10.2025 pitämäni esitelmä keskittyikin ihmettelyistä koostuvien väittämien käsittelyyn. Tämä teksti pohjautuu tuohon esitelmään. Myönnän, että olen hieman kärjistäen muotoillut seuraavat lastenlehtiä koskevat väittämät:

• Lastenlehtien tekeminen oli satusetä Topeliuksen sekä nuorten naisten ja opettajattarien puuhastelua.

• Lehtiähän taisi ilmestyä vain muutama lyhytikäinen, joista tärkein on Pääskynen.

• Lehtien sisältöinä oli vain uskonnollisia opetuksia, satuja ja faabeleita.

• Lastenlehdethän ovat vain kirjallisuudentutkijoiden aineistoa.
  

Lastenlehtien tekijöistä

Mitä yhteistä on herroilla: August Ahlqvist, Antti Almberg (Jalava), Paavo Cajander, Uno Cygnaeus, J. H. Erkko, K. J. Gummerus, Tyko Hagman, Pietari Hannikainen, Oskar af Heurlin, Julius Krohn, Kaarle Krohn, Fredrik (Rietrikki) Polén, Edvin Titus Feodor Reuter, K. E. Roos, Abraham Ruoranen, Eero Salmelainen, Uno Stadius, Theodor Sederholm, Karl Alexander Slöör (Kaarlo Santala) ja Zacharias Topelius?

Tuttuja nimiä varmasti historiantutkijoille. Listan viimeisenä oleva Topelius taitaa paljastaa mistä on kyse. Kyllä. Kaikki nämä herrat, ja moni muukin, joiden nimet eivät tähän nyt nousseet, ovat olleet mukana 1800-luvun suomalaisten lastenlehtien tekemisessä toimittajina, avustajina, kirjoittajina, kustantajina, julkaisijoina ja taustavaikuttajina. Totta kai Zacharias Topelius on erittäin merkittävä henkilö lastenkirjallisuudellemme ja lastenlehtikulttuurin synnylle, mutta ainut hän ei tosiaan ole.

Katsotaanpa sitten muutamia lastenlehtien parissa ”puuhastelleita” naisia: Aina Brummer, Alta Dahlgren, Ida Godenhjelm, Alexandra Gripenberg, Theodolinda Hahnsson, Immi Hellén, Vera Hjelt, Hilda Käkikoski, Minna Lindroos (Krohn), Eva ja Emmi Ljungberg, Alli Nissinen, Ottilia Stenbäck, Toini Topelius ja Constance Ullner.

Tuttuja nimiä varmasti nämäkin. Listan naisista moni tuli myöhemmin tunnetuksi kirjailijana, runoilijana, kääntäjänä, opettajana, koulunjohtajana, naisasianaisena, ja osa heistä pääsi Suomen ensimmäisten edustakuntavaalien kautta kansanedustajaksi.

Edellä mainittujen henkilöiden myötä voidaan todeta, että ensimmäisten lastenlehtiemme taustalla oli aikansa merkittäviä vaikuttajia ja suhdeverkostoja.

1800-luvun painetut lastenlehdet

Kuinka paljon lastenlehtiä Suomessa ilmestyi 1800-luvun aikana ja millaisia ne olivat? Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty hieman toisistaan poikkeavia lukemia. Oman tutkimukseni pohjalta totean, että painettuja lastenlehtiä ilmestyi Suomessa vuosien 1853–1900 aikana 37 suomenkielistä ja 21 ruotsinkielistä. Niistä 18 oli uskonnollisten tahojen julkaisuja, seitsemän joululehteä ja kolme raittiuslehteä.

Totta on, että ensimmäiset lastenlehtemme olivat lyhytikäisiä, nimekkeitä oli useita ja osalla lehdistä oli samoja tekijöitä. Lisäksi esiintyi yhtä aikaa ns. rinnakkaislehtiä, joista toinen ruotsin kielellä ja toinen suomeksi ja joiden sisällöt olivat lähes yhteneväiset. Tutkijan pää menee välillä sekaisin lastenlehdistömme kokonaisuutta hahmottaessa.

Maamme ensimmäinen painettu lastenlehti oli Eos, Tidskrift för barn och barnens vänner (1853–1866). Sen taustalla Topelius teki merkittävää työtä. Ensimmäiset suomenkieliset lastenlehdet olivat vuonna 1856 ilmestyneet Lukemista Nuorisolle ja Lasten Suometar: Lisälehti Suomettarelle. Nämä kaksi lehteä yhdistyivät seuraavana vuonna Lasten Suomettareksi, mutta senkin lehden taival jäi vain vuoden mittaiseksi. Kuuluisin lastenlehtemme lienee Pääskynen, joka ilmestyi kahteen otteeseen vuosina 1870–1880 ja 1906–1935. Uskoisin, että Pääskynen tunnetaan enemmän juuri 1900-luvun osalta, jolloin lehteä toimittivat Helmi Krohn, Arvid Lydecken ja Anni Swan. Pitkäikäisin 1800-luvulla alkaneista lehdistä oli Jyväskylässä julkaistu Lasten Kuvalehti (1880–1918), joka ilmestyi Kyläkirjaston Kuvalehden mukana.

Varhaisimmat lastenlehdet ilmestyivät pääsääntöisesti kerran tai kahdesti kuukaudessa, mutta oli myös jokunen viikoittainen julkaisu. Perinteisesti kaksipalstaisten lehtien sivumäärä oli aluksi neljä, kunnes 1860-luvulta lähtien sivumääräksi vakiintui kahdeksan. Muutamat lehdet tarjosivat välillä lisäsivujakin. Fraktuura säilyi kirjaintyyppinä pitkään, mutta vuosisadan lopulla antiikva vei sivuilla voiton. Tyypilliseen tapaan lehtien vuosikertoja sidottiin yhteen kirjoiksi, jolloin yksittäisen numeron elinkaari lukijoiden käsissä oli pidempi kuin vain julkaisuhetki. Harmillisesti 1800-luvun jälkipuolen lastenlehdet alkavat paperisina olla katoavaa kulttuuriperintöä. Onneksi suurin osa on luettavissa Digi.kansalliskirjasto.fi-palvelun kautta. Omassa tutkimuksessani hyödynnän Kansalliskirjaston oivan digiaarreaitan lisäksi muutamien lastenlehtien vuosikertoja paperisina lehtinä. Tutkijana koen tärkeäksi lukea lehtiä alkuperäisessä muodossaan, jotta saan niin silmä- kuin sormituntumankin aineistooni ja pääsen siten ehkä lähemmäksi tutkimusaikakauttani.

Lastenlehtien kohderyhmä(t)

Oliko lastenlehdet tarkoitettu vain pikkulapsille? Lehtien kohderyhmän tai oikeastaan kohderyhmien pohtiminen 1800-luvun lukemiskulttuurin, lukutaidon ja kirjallisuuden saatavuuden kontekstissa herättää seuraavia kysymyksiä:

• Lukiko lapsi itsekseen?

• Kuka luki lehtiä lapsille?

• Keitä oli läsnä lehtiä luettaessa?

• Ketkä lehtiä tilasivat tai saivat lehtiä muilla tavoin käsiinsä?

• Keihin lehtien sisällöillä pyrittiin vaikuttamaan?
  

Pääsääntöisesti lastenlehtien ensimmäisissä numeroissa toimittaja tai toimituskunta kertoo, että lehti on tarkoitettu lapsille ja nuorisolle. Mutta miten aikakauden lapsi ja nuori määritellään? Se lienee lähes yhtä vaikeaa kuin kertoa yksiselitteisesti mitä lastenkirjallisuus on.

Lastenlehtien sisällöt

Lehdet ovat täynnä faktaa ja fiktiota, hupia, opetusta, tietoa ja taitoja sekä vaihtelevasti kuvitusta. Uskonnolliset tekstit ja opetukset ovat vahvasti mukana, mutta niiden lisäksi tekstien seasta löytyy runoja, satuja ja kertomuksia, kotimaisten lisäksi käännöksinä ja muunnelmina. Lehdissä julkaistiin näytelmiä, lauluja, virsiä ja mietteitä sekä elämäkertoja, muistokirjoituksia, lukijakirjeitä, toimituksen tiedotuksia ja lasten lähettämiä kirjoituksia. Tietopuolista sisältöä tarjottiin eläimistä, luonnosta ja muista kulttuureista. Historiaa, maantiedettä ja tieteen ihmeellisiä keksintöjä esiteltiin laajalti. Lukijakuntaa innostettiin aktivoimaan ajatteluaan kuva- ja sana-arvoituksin, laskutehtävin ja kilpailuin. Annettiinpa vinkkejä käsi- ja puutöihinkin.

Väitöskirjani lähdeaineisto koostuu 12 suomenkielisestä lastenlehdestä, jotka on julkaistu vuosien 1856–1900 välillä. Lehtiä lukiessani yllätyin siitä, millaisia aiheita kertomuksissa ja niin sanotuissa tiede-/tietoteksteissä käsitellään: Hyvin arkisia ja realistisia aikakautensa aiheita. Monia niistä ei nykyään pidetä pikkulasten lukemistoon kuuluviksi. Lehdistä löytyy luonnollisesti paljon kuvauksia perhe-elämästä ja lähimmäisen rakkauteen liittyvistä aiheista. Lasten lukutaito, lukeminen ja koulunkäynti olivat keskustelun kohteena jo 1800-luvun jälkipuolella, kuten myös patistaminen kotitöiden tekemiseen. Näiden lisäksi köyhyys, huono-osaisuus, varastaminen, kuolema ja orpous täyttävät sivuja. Samoin viinan kirot ja juoppouden vaarat sekä tappeleminen ja eläinten rääkkääminen, jos kohta eläintensuojelu, sivistys ja työntekemisen eetos nousevat myös vahvasti esiin. Sotakertomuksia, suomalaisten urhoollisuutta ja näkemyksiä Venäjän keisarikuntaa kohtaan ei kavahdeta, kun isänmaallisuutta ja suomen kielen tärkeyttä korostetaan kansallisen identiteetin rakentamisessa.

Alla oleva kuva on Lasten Ystäwä ‑lehdestä vuodelta 1863. Napakasti otsikoidussa ”Kapakka”‑tekstissä varoitetaan juovuttavista juomista ja yksityiskohtaisesti avataan kuvan näkymää. Vasemmalla alhaalla makaa mies, joka ”on saanut himotun humala-pään.” Pieni, rikkinäisessä paidassa oleva poika on kuvassa näkyvän naisen, ”ilettäwän waimon”, joka kättään ojentaen himoitsee viimeisellä kopeekallaan paloviinaa.

Lastenlehtien tutkimus Suomessa

Lastenlehtien sisältöjen moninaisuus tarjoaa aineksia eri alojen tutkijoille. Kuitenkin 1800-luvun painettuja lastenlehtiä on tutkittu Suomessa vähän verrattuna muuhun lastenkirjallisuuden tutkimukseen. Varhaiset lastenlehtemme mainitaan kyllä pääsääntöisesti kaikissa lastenkirjallisuutta käsittelevissä yleisteoksissa. Etenkin Pääskynen ja Eos muistetaan nostaa esille, ja juuri niitä on käsitelty myös muutamissa artikkeleissa ja pro gradu ‑tutkielmissa. Seuraavat viisi henkilöä on syytä nostaa esiin varhaisten lastenlehtien tutkimuksen saralta. Mirja Aho on toimittanut bibliografiaksi luokiteltavan ”Aamuruskosta Ällikkään: Lasten- ja nuortenlehdet Suomessa 1854–1977” ‑teoksen vuonna 1984. Lisäksi hän on tutkinut Lasten Kuvalehteä gradussaan (1984b) ja artikkelissaan (1986). Pirkko Leino-Kaukiaisen ja Ari Uinon artikkelit Suomen lehdistön historia 9: erikoisaikakauslehdet -teoksessa (1991) tarjoavat tietoa lastenlehtiemme historiasta. Näiden lisäksi omalle tutkimukselleni olennaisia ovat Kirsi Tuohelan artikkeli ”Toinen kovaa kohisee, toinen sievään sohisee. Lastenlehtien opit ja opetukset 1850- ja 1860-luvulla” (1995) sekä Niklas Bengtssonin tietokirja ”Järki hyvä herätetty, valistus on viritetty. Lasten- ja nuortenlehtien synty ja kehitys 1800-luvulla” (2024) ja (sekä) muutamat hänen artikkelinsa. Bengtssonin kirja on tärkeä perusteos lapsille ja nuorille suunnatuista 1800-luvun lehdistä, mutta kovin syvälle sisältöjen analysointiin siinä ei mennä. Vahvimman käsittelyn saavat kolme ensimmäistä lastenlehteämme täyttäen melkein kolme neljäsosaa kirjan sivuista.

Mitä lastenlehdistä kannattaisi tutkia historiantutkimuksen näkökulmista?

Näkemykseni on, että lehtien taustoja tulisi tutkia lisää: toimittajia, avustajia, kirjoittajia, julkaisijoita, kustantajia ja lehtien levikkejä. Lastenlehdet tarjosivat tekijöilleen suoran mahdollisuuden puhutella lapsia, mutta myös heidän vanhempiaan ja muita lapsen elämään kuuluvia aikuisia. Näin ollen lehdet olivat kanava, jonka kautta oli mahdollista yrittää vaikuttaa moniin eri lukijoihin halutulla tavalla.

Tutkimuksellisen silmän voisi kohdistaa myös lehtien alku- ja loppusanoihin. Lähes kaikkien lastenlehtien ensimmäisissä numeroissa kerrotaan vuolain sanankääntein lehden tarkoitus, tavoitteet ja kohderyhmä sekä hinta ja tilausohjeet. Usein lastenlehden lento katkesi taloudellisista syistä varsin nopeasti, ja se tuodaan suorasanaisesti julki viimeisten numeroiden sivuilla. Lapsia pyydetään jopa auttamaan: esittämään toiveita vanhemmilleen lehden jatkotilauksesta ja suosittelemaan lehteä ystävilleen.

Lehtien merkitys lapsille suunnatun kulttuurin syntymisenä on muutoinkin kiinnostavaa. Lapset aletaan ensimmäistä kertaa nähdä lukijoina ja kuluttajina, joille tarjotaan maksullisia tuotteita. Lastenlehdissä tyypillisesti julkaistuja jatkokertomuksia hyödynnettiin todennäköisesti jo tuolloin tilaajien sitouttamisessa.

Lehtien sisällöt ovat monella tapaa tutkimuksellisesti antoisia. Ne tarjoavat ainutlaatuisen ikkunan menneisyyteen, sillä ne heijastelevat aikansa kulttuuria, yhteiskunnallisia arvoja, kasvatustavoitteita sekä käsityksiä lapsuudesta, nuoruudesta, perhe-elämästä ja kunkin ihmisen paikasta yhteiskunnassa. Millaista tietoa lehdissä tarjottiin? Millaisesta yhteiskunnasta lehdet kertovat: arvot ja moraali, lapsuus, perhe-elämä, kasvatus ja koulutus, sukupuoliroolit, toimijuus, valtasuhteet, poliittiset näkemykset, heikompiosaisten auttaminen ja sosiaalisen myötätunnon kehittäminen, maaseudun ja kaupunkielämän erot… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Unohtaa ei sovi myöskään lehtien visuaalisuutta ja kuvituksen tutkimista. Lisäksi kiinnostavaa olisi tarkastella lasten kirjoitusharrastuksen syntymistä lastenlehtien kautta. Lapsia nimittäin kannustettiin lähettämään omia kirjoituksiaan – tarinoita, runoja, sana- ja kuva-arvauksia – lehtiin. Yksi merkittävä ilmiö, joka nousee muutamien lastenlehtien sivuilta esiin, on lapsille suunnatun yhdistystoiminnan alkaminen. Erityisesti Zacharias Topeliuksen Maj Förening, Kevät-yhtiö ja eläinsuojeluun liittyvä yhteistoiminta kaipaisivat tarkempaa tarkastelua.

Mitä väitöskirjatutkimukselleni kuuluu?

Hyvää, ainakin omasta mielestäni. Se etenee parhaillaan työnimellä ”Hyveellinen, sivistynyt ja isänmaalle hyödyksi – lastenlehtien moraalikasvatus 1800-luvun jälkipuolen Suomessa”. Tutkin, millä tavoin hyvää ja hyveellistä sekä huonosti käyttäytyvää ja paheellista lasta kuvattiin aikana, jolloin maassamme rakennettiin pohjaa omalle suomalaiselle ja suomen kieltä vaalivalle identiteetille ja kulttuurille. Tutkimukseni tulee tarjoamaan tietoa autonomian ajan Suomessa arvostetuista hyveistä ja moraalikasvatuksen päämääristä sekä lastenlehtien yhteiskunnallisesta merkityksestä. Olen onnekas, koska saan parhaillaan tehdä tutkimusta Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston myöntämällä kokovuotisella työskentelyapurahalla. Aiemmin tutkimustani on rahoittanut Emil Aaltosen Säätiö.

Tilhi-lehdessä toukokuussa 1884 julkaistu Niin laiskurin käy -runo havainnollistavan kuvansa kera on hyvä päätös tälle esitykselle. Vaikka runossa puhutaan laiskoista pojista, niin väitöskirjani tutkimusaineistossa on runsaasti myös ilkeitä ja tuhmia tyttöjä:

Pikku Pekka vallaton

Tänään laiskotellut on:

Mummo häntä luettaa,

Eipä Pekka osaakaan.

Eikö kuvastakin näy

Kuinka pikku Pekan käy?

Samoin varmaan kaikille

Laiskoille käy pojille.

Historiantutkimuksen päivien 2025 esitelmäni lopuksi minulle jäi vielä minuutti aikaa esitellä kansainvälistä lastenlehtitutkimusta. Ilokseni sitä on tehty monitieteisesti ja runsaasti. Tässä muutama lukuvinkki:

• Chlebek, Diana 1991. “Child’s Pleasure-Garden”: Nineteenth-Century American Children’s Magazines and the Concept of Childhood Autonomy. Children’s Literature Association Quarterly, Vol. 1991 (1), 107–111. 
• Christensen, Nina 2009. Lust for Reading and Thirst for Knowledge: Fictive Letters in a Danish Children’s Magazine of 1770. The Lion and the Unicorn (Brooklyn), vol. 33 (2), 189–201.
• Christensen, Nina 2017. Imagining Equality: The Emergence of the Ideas of Tolerance, Universalism, and Human Rights in Danish Magazines for Children 1750–1800. Teoksessa O’Sullivan, Emer & Immel, Andrea (Eds.), Imagining Sameness and Difference in Children’s Books: From the Enlightenment to the Present Day. London: Palgrave Macmillan. 111–127.
• Dixon, Diana 1989. The two faces of death: Children’s magazines and their treatment of death in the nineteenth century. Teoksessa Ralph Houlbrooke (Ed.) Death, Ritual and Bereavement, 136–150. London: Routledge.
• Dixon, Diana 2001. Children’s Magazines and Science in the Nineteenth Century. Victorian Periodicals Review, vol. 34 (3), 228–238.
• Drotner, Kirsten 1985. More next week! English children and their magazines, 1751–1945. Aarhus: Aarhus University.
• Moruzi, Kristine 2024. Philanthropy in Children’s Periodicals, 1840–1930. The Charitable Child. Edinburgh: Edinburgh University Press.
• Ringel, Paul 2015. Commercializing childhood: children’s magazines, urban gentility, and the ideal of the American child, 1823–1918. Amherst: University of Massachusetts Press.
• Svensson, Sonja 2008. ”En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!”: Zacharias Topelius och nordiska barntidningar. Teoksessa Pöykkö, Elina & Norrback, Märtha (Eds.), Taru ja totuus – Saga och sanning, 126–166. Helsinki: Topelius-seuran julkaisuja, Helsingfors: Topeliussällskapets skrifter.
• Svensson, Sonja 1986: Barntidningens historia. Teoksessa Kuivasmäki, Riitta (toim.) Nuortenlehdistä puhuttua, 27–41. SNI:n 7. tutkijakokouksen puheenvuoroja lasten- ja nuortenlehdistä. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin julkaisuja 9. Tampere: Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti.

Lähteet

• Pääotsikossa oleva lainaus on Lasten Suometar: Lisälehti Suomettarelle -lehden ensimmäisestä numerosta 3.1.1856.
• Kuva 1: Sirkka 0/1886.
• Kuva 2: Lasten Kuvalehti 2/1891.
• Kuva 3: Lasten Ystäwä 7/1863, 52.
• Kuva 4: Kuva 5: Niin laiskurin käy -runo, Tilhi 9/1884, 66.
• Aho, Mirja (toim.) 1984a. Aamuruskosta Ällikkään. Lasten- ja nuortenlehdet Suomessa 1854–1977. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin julkaisuja 6. Jyväskylän yliopiston monistuskeskus ja Kirjapaino Oy Sisä-Suomi.
• Aho, Mirja 1984b. Lasten Kuvalehden historiikki ja sisällönanalyysi. Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopiston kirjallisuustiede.
• Aho, Mirja 1986. Lasten Kuvalehti. Teoksessa Kuivasmäki, Riitta (toim.), Nuortenlehdistä puhuttua, 49–54. SNI:n 7. tutkijakokouksen puheenvuoroja lasten- ja nuortenlehdistä. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin julkaisuja 9. Tampere: Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti.
• Bengtsson, Niklas 2022. Lukemista nuorisolle. Lastenkulttuuria työväestölle ja työväestöstä? Teoksessa Työväentutkimus Vuosikirja: Työväki ja 1800-luku. Vol. 36, 24–31. Helsinki: Työväenperinne ry.
• Bengtsson, Niklas 2024a. Järki hyvä herätetty, valistus on viritetty. Lasten- ja nuortenlehtien synty ja kehitys 1800-luvulla. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura Julkaisuja 248. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.
• Bengtsson, Niklas 2024. Lapset varhaisten 1800-luvun lehtien tekijöinä ja Eoksen avustajina. Kirjoitus on julkaistu 14.5.2024 Lapsuuden historiaa -verkkosivustolla, https://lapsuudenhistoriaa.fi/lapset-varhaisten-1800-luvun-lehtien-tekijoina-ja-eoksen-avustajina/
• Leino-Kaukiainen, Pirkko 1991. Lastenlehdistön avartuva maailma. Teoksessa Tommila, Päiviö (toim.) Suomen lehdistön historia 9. Aikakauslehdistön historia: erikoisaikakauskirjat. Kuopio: Kustannuskiila. 125–155.
• Tuohela, Kirsi 1996 (2. uudistettu painos). Toinen kovaa kohisee, toinen sievään sohisee – Lastenlehtien opit ja opetukset 1850- ja 1860-luvulla. Teoksessa Mäkinen, Katriina & Rossi, Leena (toim.) Rakkautta, ihanteita ja todellisuutta: retkiä suomalaiseen mikrohistoriaan, 64–99. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja. Turku: Turun yliopisto.
• Uino, Ari 1991. Lastenlehtien kehitys 1854–1880. Teoksessa Tommila, Päiviö (toim.) Suomen lehdistön historia 9. Aikakauslehdistön historia: erikoisaikakauskirjat, 106–124. Kuopio: Kustannuskiila.
• Uino, Ari & Leino-Kauniainen, Pirkko 1991. Iloa ympäri vuoden. Suomalainen lastenlehdistö 1854–1980. Teoksessa Tommila, Päiviö (toim.) Suomen lehdistön historia 9. Aikakauslehdistön historia: erikoisaikakauskirjat, 99–105. Kuopio: Kustannuskiila.