Tarinat

Lasten kuuntelemisen kulttuurista

10.12.2020 | Teksti: Antti Malinen

Lapsibarometri on lapsiasiavaltuutetun toimiston toteuttama tutkimus 6-vuotiaiden lasten arjesta ja elämästä. Tänä vuonna yli 400 kuusivuotiasta lasta haastateltiin teemasta lapsen hyvä elämä. Minulla oli ilo olla mukana tämänvuotisen Lapsibarometrin tekemisessä.

Haastattelut tuovat esille, kuinka 6-vuotiaiden hyvää elämää rakentaa osaltaan myönteinen vuorovaikutus huoltajien kanssa. Lapset kertoivat saamistaan kehuista, halauksista ja huomatuksi tulemisesta ja niiden tärkeydestä. Yhtä lailla lapset jakoivat haastattelijoille huolenaiheitaan, muun muassa isän tai äidin kaipuuta, myös vanhempien ollessa läsnä. Monien perheiden keskustelukulttuuri näyttäytyykin avoimena ja kasvatus lapsilähtöisenä.

Omassa artikkelissani pysähdyin edellä kuvaillun ilmiön äärelle, ja tarkastelin minkälaisten polkujen kautta nykyiseen tilanteeseen on tultu.

Artikkeli lähtee ajallisesti liikkeelle 1940- ja 50-lukujen Suomesta, jolloin lasten oli vielä vaikeata saada ääntään kuuluville ja kuulluksi. Monissa perheissä vallitsi puhumattomuuden kulttuuri, ja kasvatus oli hyvin aikuislähtöistä, auktoriteettivetoista. Erilaisten historiallisten esimerkkien avulla tuon artikkelissa esille, miten vallitsevia kasvatuskäytäntöjä problematisoitiin ja lapsilähtöistä ajattelua jalkautettiin niin lasten kotikasvatukseen, kouluopetukseen kuin nuorisotyöhön. Samaan aikaa myös lasten ja vanhempien tunnetaidot nousivat kasvatuksen kohteeksi.

Uusien oppien ja käsitysten muuttuminen käytännöiksi tapahtui kuitenkin hitaasti ja kiihtyi vasta 1970-luvun alussa, hyvinvointivaltion rakenteiden vahvistuessa. Vanhempien toimeentulon vaikeudet, kiire, asumisen ahtaus sekä sosiaalisten ja yhteiskunnallisten turvaverkkojen ohuus kavensivat vanhemmuuden ja omien kasvatuskäytäntöjen reflektoinnin edellytyksiä.

Toisaalta vastaavanlainen jännite on yhä edelleen läsnä tässäkin ajassa, luoden eroja lasten ja vanhempien vuorovaikutuksen laatuun ja perheiden ilmapiiriin. Lapsuuden kokemuksessa on tapahtunut kuitenkin syviä muutoksia: tämän hetken 6-vuotiaat lapset yleisesti odottavat, että heitä kuunnellaan, halataan ja että heidän kanssaan leikitään ja vietetään aikaa. Nämä ovat asioita, joita osa 1940- ja 50-lukujen 6-vuotiaista ei kyennyt edes kuvittelemaan.

Löydät artikkelin ja vuoden 2020 Lapsibarometrin kokonaisuudessaan seuraavasta linkistä.

1900-luvun alun lapsikäsitys sisälsi vahvan ajatuksen lasten muovailtavuudesta ja sopeutuvuudesta, ja tämä näkyi erityisen selvästi vauvojen ja pienten lasten kasvatusta ja hoitoa koskevassa ohjeistuksessa. Lapsi tuli jo pienenä totuttaa aikuisten elämänrytmiin ja opettaa pärjäämään yksinään, niin nukkumisen kuin leikin suhteen. Lääkärivetoisessa lastenhoito- ja kasvatusneuvonnassa korostettiin erityisesti säännöllisen järjestyksen merkitystä. Kuvassa taaperoikäiset lapset harjoittelevat, lavastetussa tilanteessa, potalla käyntiä, Sofianlehdon lastenkodissa, vuonna 1940-1941. Kuva: Fredrik Runeberg, 1940-1941, Helsingin Kaupunginmuseo. https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000pj2o
1900-luvun alun lapsikäsitys sisälsi vahvan ajatuksen lasten muovailtavuudesta ja sopeutuvuudesta, ja tämä näkyi erityisen selvästi vauvojen ja pienten lasten kasvatusta ja hoitoa koskevassa ohjeistuksessa. Lapsi tuli jo pienenä totuttaa aikuisten elämänrytmiin ja opettaa pärjäämään yksinään, niin nukkumisen kuin leikin suhteen. Lääkärivetoisessa lastenhoito- ja kasvatusneuvonnassa korostettiin erityisesti säännöllisen järjestyksen merkitystä. Kuvassa taaperoikäiset lapset harjoittelevat, lavastetussa tilanteessa, potalla käyntiä, Sofianlehdon lastenkodissa, vuonna 1940-1941. Kuva: Fredrik Runeberg, 1940-1941, Helsingin Kaupunginmuseo. https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000pj2o

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan

Vasta toisen maailmansodan jälkeen vanhat kasvatusideaalit ja -käytännöt nousivat laajamittaisen uudelleen arvioinnin kohteeksi. Sota vaikutti syvästi perheisiin ja pienyhteisöihin, hajottaen ja muokaten niiden jäsenten välisiä suhteita. Aikalaiset havahtuivat siihen, että keskustelun ja kuuntelemisen kulttuuri oli ohut, ja kotien tunneilmasto muodostui ahdistavaksi. Kun asioista ei puhuttu, perheenjäsenet eivät tienneet, mitä veteraani-isä murehti yksinään, miltä Ruotsista kotiin palanneesta sotalapsesta tuntui, tai mitkä äidin tarpeet olisivat olleet kiireiden keskellä. Monesti niin aikuiset kuin lapset jäivät yksin kokemustensa ja tunteidensa kanssa. Kuvassa Helsingistä evakuoitavia lapsia lähdössä Ruotsiin, toukokuussa 1943. Kuva: Kersantti N. Verronen, SA-kuva.
Vasta toisen maailmansodan jälkeen vanhat kasvatusideaalit ja -käytännöt nousivat laajamittaisen uudelleen arvioinnin kohteeksi. Sota vaikutti syvästi perheisiin ja pienyhteisöihin, hajottaen ja muokaten niiden jäsenten välisiä suhteita. Aikalaiset havahtuivat siihen, että keskustelun ja kuuntelemisen kulttuuri oli ohut, ja kotien tunneilmasto muodostui ahdistavaksi. Kun asioista ei puhuttu, perheenjäsenet eivät tienneet, mitä veteraani-isä murehti yksinään, miltä Ruotsista kotiin palanneesta sotalapsesta tuntui, tai mitkä äidin tarpeet olisivat olleet kiireiden keskellä. Monesti niin aikuiset kuin lapset jäivät yksin kokemustensa ja tunteidensa kanssa. Kuvassa Helsingistä evakuoitavia lapsia lähdössä Ruotsiin, toukokuussa 1943. Kuva: Kersantti N. Verronen, SA-kuva.

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan

Sodan käyneiden miesten alkoholismista, sotavammoista, puhumattomuudesta ja väkivaltaisuudesta on viimeistään 2000-luvulla tullut yleinen puheenaihe. Tabuja on enää vähän, ja vaietut negatiiviset asiat ovat saaneet kenties liikaakin huomiota. Ehkä turhan vähälle huomiolle ovat jääneet 1940–1950-lukujen ymmärtäväiset, oikeudenmukaiset, huumorintajuiset ja hellät miehet – sillä heitäkin oli paljon, ja heistä jääneet muistot kantavat heidän lapsiaan edelleen. Kuvan isillä näyttää olevan hauskaa lasten kanssa, Hietakannaksen puistossa, 1950-luvulla. Kuva: Väinö Kannisto, Helsingin Kaupunginmuseo.https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000lse5
Sodan käyneiden miesten alkoholismista, sotavammoista, puhumattomuudesta ja väkivaltaisuudesta on viimeistään 2000-luvulla tullut yleinen puheenaihe. Tabuja on enää vähän, ja vaietut negatiiviset asiat ovat saaneet kenties liikaakin huomiota. Ehkä turhan vähälle huomiolle ovat jääneet 1940–1950-lukujen ymmärtäväiset, oikeudenmukaiset, huumorintajuiset ja hellät miehet – sillä heitäkin oli paljon, ja heistä jääneet muistot kantavat heidän lapsiaan edelleen. Kuvan isillä näyttää olevan hauskaa lasten kanssa, Hietakannaksen puistossa, 1950-luvulla. Kuva: Väinö Kannisto, Helsingin Kaupunginmuseo.https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000lse5

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan