Tarinat

Sadan kielen pedagogiikka

26.11.2021 | Teksti: Soili Auvinen & Sari Helkala-Koivisto

Tutustuin Reggio Emilia -kasvatusfilosofiaan noin kolmisenkymmentä vuotta sitten silloisten kuvataideopintojeni kautta. Vei kuitenkin muutaman vuoden ennen kuin todella ymmärsin, että kyseessä oli oikea pedagoginen lähestymistapa, jota oli mahdollista hyödyntää laajemminkin varhaiskasvatuksessa.

Perustin Soilikin Lastentarhan 25 vuotta sitten yhdessä kahdeksan muun vanhemman kanssa. Halusimme perustaa lapsillemme taideilmaisuun, erityisesti musiikkiin ja kuvataiteeseen erikoistuneen yksityisen lastentarhan. Itse halusin alusta saakka sekä johtajana että myös opettajana hyödyntää Reggio Emilian käytäntöjä ja arvoja toiminassamme. Lastentarhamme oli myös syntytavaltaan reggiolainen: perustajavanhemmat muodostivat vahvan yhteisön yhdessä uusien asiakkaiden sekä henkilökunnan kanssa. Itseni lisäksi tarhassa työskenteli perustaja ja sen musiikkikasvattaja Sari Helkala-Koivisto. Hänen edustamansa suzuki-pedagogiikka yhdistyi luontevasti omaan reggiolaiseen ajatteluuni.

Kuva 1. Reggio Emilia -pedagogiikassa oppiminen tapahtuu usein teematyöskentelyn muodossa ja yhtenä välineenä on taideilmaisu. Yhtä lailla pedagogiikassa huomioidaan myös leikki, musiikki ja tutkiva oppiminen lapsen maailman ja kehityksen ilmaisun muotoina.
Kuva 1. Reggio Emilia -pedagogiikassa oppiminen tapahtuu usein teematyöskentelyn muodossa ja yhtenä välineenä on taideilmaisu. Yhtä lailla pedagogiikassa huomioidaan myös leikki, musiikki ja tutkiva oppiminen lapsen maailman ja kehityksen ilmaisun muotoina.

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan

Reggio Emilian lähestymista nähtiin alkuun Suomessakin kuvataidekasvatuksena tai jonkinlaisena taideilmaisun omana pedagogiikkana. Toki taideilmaisu ja juuri kuvallinen ilmaisu ovat keskeisiä työvälineitä reggiossa, mutta vain sitä kautta, että ne ovat keskeisiä ilmaisumuotoja juuri lapsen maailmassa ja kehityksessä. Reggio Emiliassa on alusta asti kuitenkin korostettu ilmaisun monipuolisuutta ja siksi sitä on kutsuttu synnyinmaassaan Italiassa myös ”sadan kielen pedagogiikaksi”. Lähestymistavan perustaja Loris Malaguzzi on kuvannut lapsen ilmaisun moninaisuutta hienosti runossaan ”Lapsella on sata kieltä”:

Lapsella on sata kieltä

Lapsi on tehty sadasta.

Lapsella on sata kieltä,
sata kättä, sata ajatusta,
sata tapaa ajatella, leikkiä ja puhua,
Sata, yhä vain sata tapaa
kuunnella, ihmetellä, rakastaa;
sata riemua,
Laulun ja oivalluksen riemua,
sata maailmaa löydettäväksi,
sata keksittäväksi, sata uneksittavaksi.

(…)

Reggio Emilia -pedagogiikka syntyi toisen maailmansodan jälkeen Italiassa vaihtoehtona katolisen kirkon ylläpitämälle päivähoidolle ja sai alkunsa vanhempien ja opettajien välisestä yhteistyöstä.

Pedagogiikan oppi-isä on psykologi ja kasvatustieteilijä Loris Malaguzzi, joka korosti alusta saakka uuden päivähoidon yhteisöllisyyttä ja avoimuutta  –  tarkoitus oli yhdistää vanhempien ja asiantuntijoiden tiedot ja taidot sekä avata toimintaa kaikille näkyväksi ja avoimeksi. Reggio Emilia pedagogiikassa näkyy vahvasti myös moniammatillisuus ja poikkitieteellisyys, Malaguzzi piti tärkeänä  kasvatustieteen, taidekasvatuksen ja psykologian vuorovaikutusta. Lähestymistapaa pidetään usein kasvatusfilosofiana siitä syystä, että Malaguzzi ja muut opettajat ovat korostaneet, että reggiolaisen lähestymistavan tulee olla aina itsessään muuttuva prosessi ja elävä idea, joka muuttuu ja kehittyy ympäröivän yhteiskunnan kanssa eli sitä ei olla haluttu nähdä tiukkana oppijärjestelmänä.

Kuva 2. Yhtenä teematyöskentelyn kohteena voi olla vaikkapa avaruus, johon lähdetään tutustumaan erilaisin välinein: niin visuaalisesti kuin erilaisia materiaaleja hyödyntäen, vaikkapa “kuuhiekkaa” käsitellen.
Kuva 2. Yhtenä teematyöskentelyn kohteena voi olla vaikkapa avaruus, johon lähdetään tutustumaan erilaisin välinein: niin visuaalisesti kuin erilaisia materiaaleja hyödyntäen, vaikkapa “kuuhiekkaa” käsitellen.

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan

Reggio Emilia -pedagogiikka on inspiroinut erityisesti pohjoismaalaisia varhaiskasvattajia ja kuvataideopettajia. Pohjoismaiden lisäksi myös Yhdysvaltoihin on syntynyt lähestymistapaa soveltavia päiväkoteja. Italiassa alettiin järjestää 70-luvulta lähtien koulutustapahtumia ja myös Suomesta tehtiin vierailuja Reggio Emilian kaupunkiin. Reggio Emilian opit levisivät Suomeen   osittain kuitenkin Ruotsin kautta ja vahvasti kuvataideopettajien innostuksen kannattelemana. Itse olin mukana perustamassa Reggio Emilia yhdistystä Suomeen v. 2000.

Yhdistys on järjestänyt vuosien varrella paljon tapahtumia ja pedagogiikka- koulutuksia, osittain yhteistyössä italialaisten kanssa.  Reggio Emilia -pedagogiikka onkin kautta rantain innostanut ja vaikuttanut paljon suomalaisen varhaiskasvatuksen käytäntöihin ja ilmaisuihin, vaikka sitä ei aina välttämättä muisteta tai edes tiedetä. Esimerkiksi käsitteet kuten dokumentointi, lapsilähtöisyys sekä lasten osallisuus ovat alun perin lähtöisin reggiolaisesta ajattelusta.

Suomen uudessa valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa näkyy paljon hienoja tavoitteita, joilla on yhtymäkohtia reggiolaisen ajattelun ja arvojen kanssa. Lapsen osallisuuden ja aktiivisen toimijuuden arvostusta ei voi kylliksi korostaa –  on tärkeä että luottamus lapsen sisäisiin voimavaroihin ja kykyyn ymmärtää asioita aikuisen rinnalla ja tukemana näkyy oikeasti myös varhaiskasvatuksen arjessa, ei ainoastaan kirjattuna suunnitelmissa. Lapsella on oltava sama  oikeus kuin aikuisella: olla oman elämänsä keskeinen toimija.

Lapsen toimijuutta ja subjektiutta korostetaan yhteneväisesti myös Suzuki-menetelmässä, jossa lapsi ja aikuinen toimivat yhdessä musiikin maailmassa – musiikkikasvatuksessa ei ole tällöin tavoitteena pelkästään kasvaa soittajiksi vaan se on myös samalla väylä kokonaisvaltaiseen kasvuun ja kehitykseen, toisten kunnioittamiseen ja kykyyn toimia vastavuoroisesti.

Soilikin musiikkikasvattaja Sari Helkala-Koivisto on kuvannut näiden kahden ”menetelmän” yhtymäkohtia ja arvoja näin:

Italialaisen Reggio Emilia-pedagogiikan ja japanilaisen Suzuki-menetelmän kasvatusfilosofiassa ja ohjaavissa käytännöissä on monia ’hyvän lapsuuden’ merkitystä korostavia yhtymäkohtia. Molemmat menetelmät perustuvat lasten vanhempien ja varhaiskasvattajien/opettajien tavoitteelliseen yhteistyöhön, jossa lapsen kehitystä ja yksilöllistä kasvua ohjaavat Reggiossa kuvataide ja Suzukissa musiikki. Vanhemmat ja opettajat ovat yhdessä se luovuuteen rohkaiseva kasvuympäristö, joka kannustaa lapsia toimimaan, tekemään ja pohdiskelemaan. Keksimään, kyselemään, harjoittelemaan ja onnistumaan omaa oppimista palvelevien tavoitteiden saavuttamisessa. Kasvuympäristö – me aikuiset – luomme ja mahdollistamme ’eri kielten’ kokeilemisen tilan. Kielet merkitsevät tässä tapauksessa lapsen sataa kommunikoivaa aloitetta päivittäin. Lapsi harjoittelee maailman kohtaamisen monia tapoja ottaessaan ympäröivää arkea ja kulttuuria omakseen. Hän harkitsee, tekee havaintoja, kiinnostuu, hyväksyy, ilahtuu, jäljittelee – ja liittyy kavereiden sekä myös aikuisten tarjoamaan kyselevän oppimisen keskinäiseen yhdessäoloon. 

Aikuinen keskustelee ja luottaa lapsen kykyyn oppia, ja keskittyä kokeilemaan joka päivä sataa erilaista kieltä. Niitä, joilla voi opetella tutustumista toisiin ihmisiin ja valloittaa yhteistä maailmaa.

Reggiossa sanotaan: ”Lapsi elää matematiikkaa alusta alkaen, jo imetyksen ajoista” – Voisimme ehkä sanoa, että matematiikka elää kehollisesti jo niissä ’muotoa luovissa kielissä’ ja ajallisissa suhteissa, joissa aistitoiminnot kehittyvät ennen syntymää. Taiteen maailma on mahdollisesti juuri sen vuoksi meitä ihmisiä niin syvästi koskettava ja kasvattava, sekä kaikkialla elävänä taitamisen  kulttuuriperintöä kannatteleva.”

 

Soili Auvinen