Tarinat

Tila, lapsi ja toimijuus

1.11.2021 | Teksti: Taina Sillanpää

Tarkastelen väitöstutkimuksessani Tila, Lapsi ja toimijuus – lastentarha- ja päiväkotiarjen murrokset ja jatkuvuudet muistitietoaineistoissa lastentarhan ja päiväkodin tilallisia murroksia ja jatkuvuuksia sekä tilallisuuden ja toimijuuden välisiä yhteyksiä. Lapsuuden toimijuus rakentuu, toteutuu ja kehittyy lasten toiminnan ja toimintaympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Olen kiinnostunut siitä, mitä ja miten muistelijat kertovat lastentarha- ja päiväkotitiloista, mitä lastentarhoissa tehtiin ja kenen kanssa toimittiin. Tila muuntuu ja rakentuu ajassa myös erilaisten yhteiskunnallisten ja poliittisten tekijöiden, säädösten ja kulttuuristen arvojen mukaisesti, mutta toisaalta tilaa käyttävät henkilöt muokkaavat ja rakentavat siitä omannäköistään. Lapsuuden lastentarhojen ja päiväkotien tilallisuutta voi tarkastella horisontaalisen ja vertikaalisen tason avulla (ks. esim. Paju 2013). Horisontaalisella tasolla tarkoitan omassa tutkimuksessani lapsilla käytössä olevia mahdollisia reviirejä ja niiden laajuuksia. Miten tilaa rajataan tai toisaalta valloitetaan horisontaalisella tasolla? Vertikaalinen taso määrittelee lapsen ja aikuisen toiminnan eri korkeudella, lapsen ja aikuisen mittakaavan. Tutkimusaineistoni koostuu kahdesta lastentarha- ja päiväkotilapsuudesta kertovasta muistitietoaineistosta, valokuvista sekä virallisista asiakirjoista.

Kuva 1. Lastentarhoissa ja päiväkodeissa säännölliset päivärytmit muodostavat pohjan kaikelle toiminnalle: lasten ja kasvattajien päivää rytmittävät ruokailu, ulkoilu ja päivälepo. Kuvassa Jakomäellä sijainneen päiväkodin lepohetki vuodelta 1981, Helsingin kaupunginmuseo.
Kuva 1. Lastentarhoissa ja päiväkodeissa säännölliset päivärytmit muodostavat pohjan kaikelle toiminnalle: lasten ja kasvattajien päivää rytmittävät ruokailu, ulkoilu ja päivälepo. Kuvassa Jakomäellä sijainneen päiväkodin lepohetki vuodelta 1981, Helsingin kaupunginmuseo.

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan

Käytän tutkimuksessani Edward, W. Sojan kolmannen tilan (the Third space) käsitettä, joka sisältää fyysisen, mitattavissa olevan havaitun tilan (the First place), tilaa käyttävien kokemukset ja tulkinnat tilasta (the Second place). Kolmas tila sisältää kahden edellä mainitun tilan lisäksi ympäristössä olevia julkisia tai piilotettuja yhteisöllisiä sääntöjä ja periaatteita, lakeja tai asetuksia. Kolmannelle tilalle on ominaista pyrkimys muutokseen, joka voi toteutua havaitsemalla ja tulkitsemalla arjen tilallisia käytäntöjä sekä toimimalla muuttaen näitä käytäntöjä. (Soja 1996, 1999; Raittila 2012.)

Aineistoanalyysi nosti esiin kolme merkittävää tilallista murroskohtaa horisontaalisella tasolla: lasten ulkotilan kaventuminen, päiväkodin sisätilojen toimintaympäristön laajentuminen sekä keittiötilan rajaaminen lasten ulottuvilta. Tutkimusaineistoni vahvistaa näkemystä, jonka mukaan lasten itsenäisen liikkumisen tilat ulkona ovat vähentyneet. Lasten käyttämät reviirit ovat kaventuneet ja turvallisuuskulttuurin myötä lapsille rakennetut aidatut alueet ovat pienentäneet lasten mahdollisuuksia itse muokata tilaa. Kokopäivätoiminnan laajentumisen myötä 1970–80-luvuilla yksittäiselle lapselle suunnattu neliöiden määrä sisätiloissa kasvoi ja lapsille sallittujen tilojen määrä lisääntyi. Tämä mahdollisti monipuolisemman toiminnan sisätiloissa. Lasten mahdollisuudet käyttää sisätiloja itsenäisemmin lisääntyivät samanaikaisesti, kun ne ulkotilasta vähenivät.

Kuva 2. Ryhmän lapset työskentelevät pöytien ääressä yhdessä huoneessa aikuisten valvonnan alla vuonna 1954. Kuva: Lastentarhamuseon kuvakokoelma.
Kuva 2. Ryhmän lapset työskentelevät pöytien ääressä yhdessä huoneessa aikuisten valvonnan alla vuonna 1954. Kuva: Lastentarhamuseon kuvakokoelma.

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan

Tilallisilla sopimuksilla ja määrittelyillä on vaikutusta siihen, miten lapset leikkivät, liikkuvat ja toimivat. Käytän tutkimuksessani tarjouman käsitettä (Gibson 1979). Tarjouma tarkoittaa toimintamahdollisuuksia, joita ympäristö tarjoaa yksilöille. Tutkimusaineistoni vahvistaa näkemystä, jonka mukaan potentiaalisten tarjoumien määrä on pienentynyt valmiiksi suunnitelluissa ja rakennetuissa sekä turvallisuuden maksimointia tavoittelevissa ympäristöissä. Itsenäinen liikkuminen sitouttaa lapsia ympäristön tutkimiseen, joka puolestaan aktivoi enemmän tarjoumia.

Väitöstutkimukseni yksi keskeinen tutkimustulos on, että lapsuuden toimijuutta ilmenee koko tutkimuksessa tarkasteltavan ajan 1930-luvulta 2000-luvulle. Kertomusten lapset ovat aktiivisesti etsineet ja valloittaneet omia tiloja aikuisten katseen ulkopuolella. Toimijuuden muodot ovat kuitenkin vaihdelleet eri aikoina osittain tilallisten muutosten seurauksena. Erityisesti varhaisempaa lastentarha-aikaa muistelevat kirjoittavat aistien, mielikuvituksen ja itsenäisen tekemisen täyttämästä tilasta ulkona. Myöhemmin monipuolistuneiden sisätilojen ansiosta lapsuuden kertomuksista avautuu salaisten paikkojen maailma päiväkodin sisätiloissa.

Muistitietokertomuksissa toimijuus liittyi usein myös sosiaaliseen kanssakäymiseen. Yhdessä kaverien kanssa pelottava muuttui jännittäväksi ja rangaistukset naurattivat. Yksin ollessa asiat muuttuivat pelottaviksi, hämmentäviksi tai häpeällisiksi. Tarkasteltaessa vertikaalisen tason näkökulmasta lasten toimijuus on kaventunut siirryttäessä lasten mittakaavasta aikuisten mittakaavaan.Lapsen kokoinen tuoli on lapselle sopiva istua, mutta korkealla hyllyllä olevat esineet ovat hänelle saavuttamattomia. Toisaalta lasten ja aikuisten välinen sosiaalinen tila on kaventunut, sillä lapsen kuuleminen ja aloitteiden huomioiminen ovat lisänneet lasten aktiivista osallisuutta toimintaan.

Kuva 2. Ryhmän lapset työskentelevät pöytien ääressä yhdessä huoneessa aikuisten valvonnan alla vuonna 1954. Kuva: Lastentarhamuseon kuvakokoelma.
Kuva 2. Ryhmän lapset työskentelevät pöytien ääressä yhdessä huoneessa aikuisten valvonnan alla vuonna 1954. Kuva: Lastentarhamuseon kuvakokoelma.

Näytä koko kuva

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan

Muistojaan arvioiva aikuinen katsoo lapsuuteen laajemmin koko elämän kokemuksiensa kautta. Muistin kehittyminen ja rakentuminen on sekä henkilökohtaista että sosiaalista. Lapset oppivat ruumiin ja aistien välityksellä paljon ennen kuin he kykenevät ymmärtämään ja käsitteellistämään oppimaansa.   (Thompson & Bornat 2017, 201; Viljamaa 2012, 177–178; Uotinen 2010, 92; Cele 2019, 3–4.) Pidän elämyksellisen, aistivoimaisen muistelun tasoa tärkeänä näkökulmana, kun suunnitellaan ja rakennetaan päiväkotien toiminta- ja oppimisympäristöjä. Tällöin oman lapsuuden muistelun avulla voidaan havaita ja huomioida lapsille ominaista tietämisen tapaa aikuisen älyllisen, tietoisen tietämisen rinnalla.

Väitöskirjan voi ladata sähköisesti Helda-tietokannasta tai ostaa Lastentarhamuseon museokaupasta.

Kirjallisuutta

Cele, Sofia 2019. A Tale of Two Trees: How Children make Space in the City. Teoksessa Pauliina Rautio & Elina Stenvall (toim.) Social, Material and Political Constructs of Arctic Childhoods: An Everyday Life Perspective. Singapore: Springer, 1–15.

Gibson, James. J. 1979. The Ecological Approach to Visual Perception. Boston: Houghton Mifflin.

Paju, Elina 2013. Lasten arjen ainekset – Etnografinen tutkimus materiaalisuudesta, ruumiillisuudesta ja toimijuudesta päiväkodissa. Helsinki: Tutkijaliitto.

Raittila, Raija 2012. With children in their lived place: children’s action as research data. International

Journal of Early Years Education, Vol. 20, No 3, September 2012, 270-279.

Soja, Edward W. 1996. Thirdspace. Journeys to Los Angeles and other real-and imagined places. Massachusetts: Blackwell Publishers Ltd.

Soja, Edward W. 1999. Thirdspace: Expanding the Scope of the Geographical Imagination. Teoksessa Doreen Massey, John Allen & Philip Sarre (toim.) Human Geography Today. Cambridge: Polity Press, 260–278.

Thompson, Paul & Bornat, Joanna 2017. The voice of the past: Oral history. Fourth edition. New York, NY: Oxford University Press.

Uotinen, Johanna 2010. Aistimuksellisuus, autoetnografia ja ruumiillinen tietäminen. Elore, vol 17(1), 2010, 86–95. https://journal.fi/elore/article/view/78851/39753

Viljamaa, Elina 2012. Lasten tiedon äärellä: äidin ja lasten kerronnallisia kohtaamisia kotona. Oulu: Oulun yliopisto