Rottajahti

Johdantona tekstiin:

Lasten ja eläinten välisten suhteiden kirjo on hyvin laaja. Usein suhde rakentuu lapsen ja eläimen ystävyyden ja kumppanuuden varassa, mutta yhtä lailla suhteeseen voi liittyä myös jännitystä ja pelkoa – äkäistä sonnia tai vihaista naapurin koiraa on varottu ja toisaalta pienemmät eläimet ovat saaneet pelätä lapsia. Suomessa lapsia on otettu pitkään mukaan monien haitallisiksi katsottujen lajien vastaisiin toimiin. Esimerkiksi tauteja levittäviä rottia on torjuttu monin toimin – niin myrkyin, ansoin kuin niitä ampumalla.

1900-luvun alussa monet kunnat maksoivat rotista pientä tapporahaa, tyypillisesti 5 tai 10 penniä per rotta ja ansiot houkuttelivat niin aikuisia kuin lapsia rottajahtiin. Maaseudulla rottien vastaiseen taisteluun valjastettiin lisäksi lemmikkejä – monissa perheissä pidettiin muun muassa puolivillejä navettakissoja. Tuholaisina pidettyjen rottien jahtaaminen oli hyväksyttyä toimintaa ja muodostui myös poikien vapaa-ajan viettämisen tavaksi.

Seuraavassa omaelämäkerrallisessa tarinassa Martti Malinen johdattaa lukijat 1960-luvun alkuvuosiin ja imatralaiselle kaatopaikalle, joka muodostui rottien ja poikien väliseksi taistelutantereeksi. Tarina tuo samalla esille, kuinka erilaiset joutomaat houkuttelevat lapsia – lika ja hajut ovat tarjonneet aikuisten valvonnasta vapaita tiloja, joissa toiminnan rajoja ovat asettaneet pääasiassa lapset itse.

Antti Malinen, www.lapsuudenhistoriaa.fi

***

Aurinko paistoi kuumana poikien niskoihin ja he vetivät nuhruisia ja likaisia lippalakkejaan yhä syvemmälle otsalle. Kaatopaikka, jonka  metsänpuoleisella rinteellä he olivat väijyksissä, kylpi keskipäivän paahtavassa auringossa. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan. Valtavan avokaatopaikan roskainen ja rojuinen seinämä nousi heidän edessään kuin pienoisvuori. Rinne väreili kuumuudessa ja monesta kohtaa nousi ilmoille höyryä ja savua. Haju tuntui etovalta, vaikka kaatopaikan rinne oli melko etäällä. Onneksi heikko tuulenvire kuljetti metsäisen rinteen ja kaatopaikan rinteen väliseen muodostunutta solaa myöten pahimmat hajut muualle.

Pojat istuivat kuivalla heinittyneellä rinteellä ja tähyilivät valppaasti edessään avautuvaa, masentavaa, mutta niin kiinnostavaa rinnettä  jossa lojui kaikkea sitä, mistä ihmiset halusivat eroon. Rinteen alareunalla lojui kasoittain käytettyjä autonrenkaita, tynnyreitä, isoja kivilohkareita, puutavaraa,  patjoja, joita tuskin enää tunnisti patjoiksi ja kaikkea muuta, mikä oli painavana vierinyt alas tyhjennystä tekevän kuorma-auton lavalta. Koko muu rinne oli pienempien tavaroiden ja kaikenlaisen epämääräisen moskan peitossa.

Molemmalla pojalla oli ilmakivääri kädessään, aseen piippu valmiiksi alaspäin taitettuna, mutta ei vielä viritettynä. Heidän keskellään oli pyöreä peltinen rasia, jossa oli pieniä, lyijystä valmistettuja ilmakiväärin panoksia. Kumpikin tarkkaili rinnettä, odottaen näkevänsä liikettä jossain. Hieman toveriaan vanhempi poika otti rasiasta panoksen ja laittoi sen taitetussa aseen piipussa olevaan koloon. Hän veti piipusta alaspäin lisää ja kuului vaimea naksahdus, kun aseen säiliö täyttyi ilmalla ja ase virittyi. Hän käänsi piipun takaisin ylöspäin ja uusi naksahdus kertoi aseen olevan ampumavalmiina.

Alhaalla, kallellaan olevan,  jo melkein sileäksi  kuluneen kuorma-auton renkaalle päälle oli kiivennyt tummanruskea rotta, joka vilkuili hermostuneena ympärilleen. Sen nappisilmät tutkailivat ympäristöä ja pitkät viikset heiluivat kapean kuonon päällä. Se oli kohdannut voimakkaamman kilpailijan  rinteessä olevien metrien pituisten  tunneliverkostojen sokkeloissa ja tullut ajetuksi ulos näkyville kiivaan taistelun jälkeen. Sen hännän tyvenessä oli puraisujälki, josta vuosi vielä verta, samoin kuin korvasta, joka repaleisena roikkui se poskelle.

Rotta istahti väsyneenä auton kuuman renkaan päälle ja katseli valppaana ympäristöään. Se yritti varovasti sukia vahingoittunutta korvaansa, mutta sai sen vain taas vuotamaan verta. Ylhäällä rinteellä poika tähtäsi tarkkaan piipun päässä olevan tähtäimen läpi istuvaa rottaa. Sormi painoi liipasinta hiljaa taaksepäin, kunnes mekanismi vapautti ilman säiliöstä piippuun ja lähetti lyjyisen luodin lentoon. Aseesta kuului terävä pärähdys ja luoti aloitti matkansa. Se kiiti nopeasti noin 15-20 metrin matkan, mikä eroitti pojan rotasta.

Rotta aisti rinteeltä kantautuvan äänen, mutta ei ehtinyt reakoida kyllin nopeasti siihen. Luoti upposi sen ylävartaloon ja tunkeutui syvälle kehoon. Se repi sisuskaluja ja aiheutti suuren verenvuodon rotan sisällä. Mutta kaikesta tästä rotta ei tiennyt mitään, vaan se kuoli välttömästi, kun sen sydän repytyi kappaleiksi. Se tipahti renkaan keskellä olevaan tyhjään tilaan ja sätki vain pari sekunttia, kunnes sen jo valmiiksi runneltu keho oikeni viimein.

Kaatopaikan vastaiselta rinteeltä kuului innostunut huuto:” Näitkö, sinne tipahti, tilanne  tällä hetkellä minulla 6 – 4 !  Pienen suuren metsästäjän toveri, joka oli hieman vanhempi, hymähti alentuvasti:”  No joo, mutta aikaa on vielä kaksi tuntia, kuten sovittiin, vai joko alkaa väsymys painaa ?”

Kumpikin pyyhki hikeä otsaltaan lippalakkeihinsa, jotka olivat enää vaikeasti tunnistettavissa lippalakeiksi, niin muodottomia ne alkoivat jo olla. Niissä oli kannettu linnunmunia puussa olevasta pesästä, sammakoita pihalla olevaan vesisaaviin, niihin oli kerätty metsästä mansikoita ja mustikoita, käpyjä ja kaikkea mahdollista. Ne kun kerta kaikkiaan olivat käteviä noihin hommiin ja lisäksi aina mukana, paitsi silloin, kun pojat menivät uimaan.

Kumpaakin poikaa alkoi jano jo vaivata, mutta sitä ei tunnustettu, eikä armoa kerjätty, ainakaan vielä. Mutta kuin yhteisestä sopimuksesta kummankin mieleen hiipi ajatus uimisesta näin kuumana päivänä, eikä tarvittu kuin pieni ehdotuksenkipinä, niin sovittiin, että vielä puoli tuntia kytättäisiin rottia, sitten lähdettäisiin uimaan.

Kaatopaikan puolelta alkoi kuulua lähestyvän kuorma-auton kumeaa jyrinää ja kohta rinteen reunalle ilmestyi kuorma-auton lava, joka oli nousemassa pystyyn. Lava nousi yhä korkeammalle, kunnes siellä olevat romut valuivat kohisten ja kolisten alas rinteeseen. Osa kipatuista romuista vieri alas asti ja sai rottayhteiskunnassa ”vipinää.”  Tummia hahmoja vilisteli ympäri rinnettä ja pojilla piti kiirettä, että saivat jonkun pakenevan rotan tähtäimeensä. Mutta kiire ja hosuminen tuotti huonoja tuloksia. Ilmakiväärit pamahtelivat, mutta rotat ponnahtelivat mikä minnekin, eikä yksikään jäänyt kuolleena taistelukentälle.

Kuorma-auton lava laskeutui hitaasti ja auton perä hävisi penkalta. Kaatopaikan vastaiselta rinteeltä kuului mehukasta kiroilua, mistä lienevät oppineensa, mutta kyllä maailma opettaa !

Poikien kyttäyspaikalle oli jostain lähettyvillä olevasta pesästä tullut isoja kekomuurahaisia, jotka osasivat sillä päällä ollessaan olla melko ikäviäkin. Niitä pyrki kenkiin ja jotkut röyhkeimmät jopa housujen lahkeita myöten ylös. Pojat laskivat ilmakiväärit maahan ja alkoivat huitoa muurahaisia kehostaan. Ja koska siinä hommassa tuli lisää kuumuutta jo ennen kuumentuneisiin ja hikisiin pojanvartaloihin, päätettiin yksissätuumin lopettaa rottien lahtaaminen nyt tähän ja lähteä uimaan läheiselle järvelle.

He kiipesivät jyrkän rinteen ylös ja kävelivät lähellä odottaville polkupyörilleen. Ilmakiväärit käärittiin epämääräisten näköisten huopien sisään ja kiinnitettiin tukevasti   polkupyörien tavaratelineisiin naruilla. Kuiva ja pölyinen tie tai paremminkin metsätien pohja pölisi, kun suuret valkoiset metsästäjät jättivät riistamaansa ja sytkyttivät vanhoilla polkupyörillään kohti puhdasta järveä. Olihan kaatopaikan savut ja pölyt saatava pois. Polkupyörien rasvaamattomat kettingit kirskuivat niin, että tienvieressä piilossa ollut rusakkokin pelästyi ja loikki poikien iloksi pitkin harppauksin syvälle  männikköön.

 

Martti Malinen