Sisällissodan kuvaukset ainekirjoituksissa
Mieli tuli oikein surulliseksi kun ajatteli – – kuinka paljon syyttömät ihmiset olivat saaneet kärsiä sekä eläimet.
Näin pohti 12-vuotias Irja Tampereen taistelun jälkeistä hävitystä ainekirjoituksessaan syksyllä 1918. Edeltävänä keväänä vastaitsenäistyneessä Suomessa oli taisteltu sisällissota. Sen ratkaissut Tampereen taistelu on tähän päivään saakka Pohjoismaiden historian suurin kaupunkitaistelu. Tällaisissa olosuhteissa sotatoimilta on mahdotonta välttyä. Niiden jalkoihin joutuvat kaikenlaiset ihmiset, iästä ja sukupuolesta piittaamatta. Ihmisten lisäksi sotatoimien uhreiksi päätyivät myös eläimet.
Perehdyin kandidaatintutkielmassani Tampereen tyttölyseon oppilaiden syksyllä 1918 laatimiin ainekirjoituksiin. Lyseolaistyttöjä oli pyydetty kertomaan kokemuksistaan edellisen kevään sodasta keskittyen siihen, millaisia sotatoimia he olivat todistaneet ja millaisia menetyksiä he ja heidän läheisensä olivat kohdanneet. Lyseolaistytöt tulivat pitkälti varakkaista, ja näin ollen valkoisista perheistä. Tämä näkyi vahvasti ainekirjoituksissa.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Keskityin tutkielmassani siihen, millaisia lyseolaistyttöjen ainekirjoituksissa kuvaillut kohtaamiset kuoleman kanssa olivat. Taistelut, teloitukset ja näitä seuranneet ruumisröykkiöt hallitsivat Tampereen katukuvaa keväällä 1918. Maaseudullakin kuolemalta oli vaikeaa välttyä, ja sodan henkilökohtaisempi luonne johtikin monessa paikkaa erityisen raakoihin väkivaltaisuuksiin.
Eläinkuolemat korostuivat maaseudulla, mutta kaupunkilaistytötkin kohtasivat niitä runsaasti. Omassa otannassani ainekirjoituksista mainittiin hevosten, lehmien ja koirien kuolemat sekä yleisesti eläinten kuolemat. Käsittelen tässä artikkelissa sitä, miten Tampereen tyttölyseon oppilaat kuvailivat ainekirjoituksissaan kohtaamiansa eläinkuolemia, käyttäen pohjana tutkielmaani ja keskittyen erityisesti hevosiin ja lehmiin.
Tampereen katujen kuolleet hevoset
Eläimillä oli valtava merkitys 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa yhteiskunnassa. Autot syrjäyttivät hevosen kaupunkiliikenteessä vasta 1920-luvulta eteenpäin, joten hevoset olivat välttämättömyys sisällissodan aikaisissa suomalaiskaupungeissa. Niitä tarvittiin esimerkiksi liikenteessä, tavarankuljetuksessa ja palo- ja poliisilaitoksilla. Hevosia oli kaupungeissa paljon ja niiden työpanos oli erittäin merkittävä.
16-vuotias Aili kuvaili, kuinka taisteluiden lakattua ”[i]kkunat olivat melkein kaikki sirpaleina katukäytävillä, ihmisten ja hevosten ruumiita näkyi siellä täällä kaduilla.” Monet lyseolaistytöt käyttivätkin eläinkuolemia esimerkkinä kuvatessaan sodan runnomaa Tamperetta. Erityisesti hevosten kuolemista kirjoitettiin paljon, mutta jotkut tytöt puhuivat yleisesti ottaen eläinten ruumiista. 17-vuotiaan Ellin mukaan ”[k]aduilla oli kuolleita ihmisten ja eläinten raatoja, siellä täällä silvottuja jäseniä jopa hiiltyneitäkin – -.” Kuolleet eläimet edustivat tytöille sodan tuhoja. Maatalousvoittoisessa Suomessa hevoset olivat kaikkein arvostetuimpia kotieläimiä. Tämä johtuu hevosten suuren taloudellisen merkityksen lisäksi ihmisten ja hevosten välisten vuorovaikutussuhteiden tärkeydestä.
Hevoset olivat usein ihmisille läheisiä työkavereita. Kiinnostavasti hevosten arvosta kertoo 16-vuotiaan Helvin ainekirjoitus. Punaiset veivät Helvin perheestä kolme hevosta, joista kaksi he saivat takaisin sodan jälkeen. Kolmannen Helvi oletti kuolleeksi: ”– – oli tietysti menettänyt henkensä sekin isänmaan puolesta, vaikka kuitenkin väärällä puolella.” Kuvauksessa hevosen suuresta arvosta viestii ajatus siitä, että hevonenkin voi menettää henkensä jonkin asian puolesta, olla siis aktiivisena toimijana siinä, missä ihminenkin.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Lehmien kohtalot sodan jaloissa
Lehmät olivat vahvasti läsnä Suomen maaseudun arjessa. Ennen maatalouden koneistumisen 1950-luvulla alkanutta toista vaihetta lehmien hoitaminen miellettiin pitkälti lasten ja naisten työksi. Lypsäminen oli perinteisesti tyttöjen ja naisten työtä. Kuten hevoset, lehmätkin tulivat usein hoitajilleen läheisiksi. Maaseudulla sota-ajan viettäneiden lyseolaistyttöjen kirjoituksista välittyy lehmiin kohdistuva huolenpito ja niihin muodostuneet vahvat tunnesiteet.
15-vuotias Helmi kertoi oman perheensä lehmien menettämisestä näin:
Lehmät olivat vahvasti läsnä Suomen maaseudun arjessa. Ennen maatalouden koneistumisen 1950-luvulla alkanutta toista vaihetta lehmien hoitaminen miellettiin pitkälti lasten ja naisten työksi. Lypsäminen oli perinteisesti tyttöjen ja naisten työtä. Kuten hevoset, lehmätkin tulivat usein hoitajilleen läheisiksi. Maaseudulla sota-ajan viettäneiden lyseolaistyttöjen kirjoituksista välittyy lehmiin kohdistuva huolenpito ja niihin muodostuneet vahvat tunnesiteet.
15-vuotias Helmi kertoi oman perheensä lehmien menettämisestä näin:
Helmin sanavalinnat – ”lehmäraukka” ja ”surkea ammuminen” sekä ”tappaminen” ”teurastamisen” sijaan – viestivät suurta sympatiaa eläimen kärsimystä kohtaan. Sanavalinnat viestivät, että lehmät olivat Helmille läheisiä ja niiden kuolemat koskettivat häntä suuresti. Lehmät kuolivat ainekirjoitusten mukaan joko sivullisina uhreina ihmisiin kohdistuneissa sotatoimissa, kuten kranaatti- ja srapnelli-iskuissa, tai ne teurastettiin ruoaksi punaisten vaatimuksesta. Lehmien teurastaminen oli osa maaseudun arkea. Silti omien, rakkaiden kotieläinten teurastaminen vastapuolen ruoaksi oli varmasti raskasta sekä tunteellisesti että taloudellisesti.
Monilajisuus Suomen sisällissodan tutkimuksessa
Suomen sisällissotaa ei ole tällä hetkellä tutkittu kovinkaan paljoa monilajisuuden tai eläinhistorian näkökulmista. Kyseinen sota käytiin kuitenkin maatalousvoittoisessa Suomessa, jossa monilajiset kohtaamiset olivat arkipäivää kaupungeissakin. Jättämällä eläimet tutkimuksen ulkopuolelle kirjoitamme historiaa, josta jää uupumaan keskeinen osa menneisyyden ihmisten arkista todellisuutta. Kuten Tampereen tyttölyseon oppilaiden ainekirjoituksia tarkastelemalla voidaan todeta, eläimet olivat osa sisällissodan kokeneiden suomalaisten muistoja ja kokemuksia. Esimerkiksi eläinten ruhot muodostivat omalta osaltaan sitä maisemaa, jonka sodan jalkoihin jääneet tamperelaiset näkivät noustuaan suojapaikoistaan taisteluiden lakattua. Tutkimalla Suomen sisällissotaa monilajisesta näkökulmasta löytyy tutuistakin aineistoista uusia näkökulmia. Näihin näkökulmiin syventyminen valottaa ennestään tavoittelemaamme kokonaiskuvaa kevään 1918 tapahtumista.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Edith Lehto (HuK) opiskelee kulttuurihistoriaa ja museologiaa Turun yliopistossa, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.
Kirjallisuutta
Lehto, Edith: ”Mainitusta miehestä ei ollut kuin riekaleita jäljellä” : Tampereen tyttölyseon oppilaiden kokemuksia kuoleman kohtaamisesta Suomen sisällissodassa syksyn 1918 ainekirjoituksissa. Kandidaatintutkielma. Turun yliopisto, 2026.