Vuoden 1760 lopulla Tukholmassa alettiin kaksi kertaa viikossa painaa sanomalehteä Inrikes Tidningar, johon kirjoitustaitoiset saivat lähettää tiedonantojaan esimerkiksi “onnellisista tai onnettomista sattumuksista”. Näistä teksteistä saamme pieniä väläyksiä suomalaisten lasten elämästä 1700-luvun lopulla. Kirjoittajien tarkoitus ei ollut jättää näitä jälkiä, vaan he todennäköisesti halusivat olla hyödyksi muille lukijoille eli varoittaa ja opettaa. Toisinaan he myös halusivat muistuttaa siitä, että vaarasta pelastuneet lapset olivat kokeneet Jumalan armon.
Saloisista kirjoittanut viittasi aivan suoraan Kaitselmukseen kertoessaan 12-vuotiaasta Matista, joka oli jo kahdesti elämässään selvinnyt hengissä vaaran paikasta. Ensimmäinen kohtalon hetki oli koittanut, kun kaksivuotias Matti oli viisivuotiaan isosiskonsa kanssa kahdestaan kodin läheisellä joen rannalla. Matti putosi jokeen ja auttamista yrittänyt sisarensa päätyi myös veteen. Sisar kuitenkin onnistui pääsemään takaisin rannalle ja kutsui apuun vanhemmat, jotka tavoittivat Matin virrasta kellumassa elottoman oloisena. Poika kannettiin kotiin, jossa häntä kieriteltiin ja käänneltiin. Seitsemättä kuukautta raskaana ollut äiti yritti myös tekohengitystä. Hetken kuluttua poika näytti elonmerkkejä ja oksennettuaan verensekaista vettä palasi lähes entiselleen.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Syksyllä 1769 Matti oli 11-vuotias ja äitinsä kanssa vesimyllyllä. Ehkä Matista oli äidilleen apua myllylle tullessa, mutta jauhatuksen aikana hän ehti leikkimään toisen pojan kanssa, jonka isä oli myös jauhattamassa viljaa. Poikien leikkipaikka oli kahden vesimyllyn yläpuolella ja leikin vaiheissa Matti päätyi veteen ja sitten myllyränniin, jonka veden voimalla myllyt pyörivät. Kuin ihmeen kautta hän selvisi matkastaan myllynpyörien alitse pelkillä mustelmilla. Myllyjä pyörittäneet aikuiset huomasivat vain myllyjen hetkellisen pysäyksen. Tämä ihmeellinen pelastautuminen palautti aikuisten mieleen lähes vuosikymmen aiemmin joen rannalla.tapahtuneen onnettomuuden.
Kaikissa sanomalehteen lähetetyissä kuvauksissa ei ollut onnellista loppua. Sievissä emäntä oli tuvan lattian pesua aloittaessaan nostanut puolitoistavuotiaan lapsen kehtoineen saunaan, jossa isompien lasten piti tätä vahtia. Nämä kuitenkin karkasivat muihin puuhiin. Paikalle tullut sika tönäisi kehdon nurin ja söi pienokaisen kädet ja jalat niin, että tämä kuoli tunnin sisään.
Toinen lapsen ja eläimen kohtaaminen tapahtui pappilassa Anianpellon läheisyydessä eli todennäköisesti Asikkalassa. Keväällä 1762 oli vangittu karhu sekä kolme pentuaan ja kaksi pentua jäivät pappilaan kesäksi. Karhuja pidettiin siellä senkin jälkeen kun toinen oli lyönyt kämmenellään liian lähelle tullutta sikaa. Kaksi viikkoa myöhemmin lyöntietäisyydelle erehtyi 9-vuotias poika, jolta karhun kynnet irrottivat puoli päänahkaa. Poika saatiin pelastettua ja kaksi viikkoa myöhemmin toivottiin hänen tervehtyvän täysin.
Kaikkia eivät lapsien onnettomuudet kuitenkaan kiinnostaneet. Kun Loviisasta kerrottiin petovahingoista, olennaisinta kerrottavaa oli karjamenetykset. Aivan lopuksi, kuin jälkiajatuksena, kirjoittaja totesi, että sudet olivat vieneet useita lapsia asumusten läheltä.
Pappilan pihaa ja kotikulmia todennäköisemmin lapset kohtasivat petoja ollessaan paimenina. Kyseiseen työhön liittyi muitakin vaaroja, kuten Sahalahdelta kerrotusta käy ilmi. Lampaita paimentaneista kolmesta lapsesta iältään vanhemmat tytöt jättivät 5-vuotiaan pojan nuotion ääreen lämmittelemään. Tuulenpuuska heilautti liekin pojan vaatteisiin, jotka syttyivät palamaan. Poika juoksi huutaen kilometrin verran, kunnes tuli kylän vieressä olevalle purolle, jossa toinen poika auttoi hänet veteen. Tähän mennessä tuli oli polttanut viisi vaatekerrostaan ja poika kuoli seuraavana päivänä.
Näytä koko kuva
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan
Karjan kaitseminen ja kirkolla käynti olivat useimmille lapsille pisimmät matkat kotipiiristä. Yksi onnettomuuskuvauksista kuitenkin kertoo matkanteosta Pohjanmaalla. Virkamiehen perhe oli jakautunut useampaan ajoneuvoon niin, että vanhempiensa luvalla 6- ja 7-vuotiaat pojat olivat rengin kanssa kieseissä. Ylämäessä renki nousi kyydistä hevosen työn keventämiseksi. Nuorempi poika yritti seurata mallia, mutta vaunusta laskeutuessaan kompastui ja päätyi vaununpyörän eteen. Ehkä oltiin jo alamäessä, sillä lähes 200-kiloisten kiesien pyörä kulki pojan ylitse. Vain pojan kielen liike kertoi elossa olosta, kunnes hänet saatiin Vöyrin kestikievariin, jossa äitinsä odotti. Silloin poika avasi silmänsä ja kertoi nukkuneensa makeasti. Vartalossaan oli “ojan tapainen” jälki pyörästä ja sen piikeistä. Mitään pidempää vaivaa tapahtuneesta ei kuitenkaan seurannut, vaan pojasta tuli yhtä terve ja reipas kuin ennenkin.
Lähteet
Salo Sockn wid Brahestad d. 18 Febr, Inrikes Tidningar 9.4.1770
Utdrag af et Bref ifrån Calajocki, den 2 Januarii, Inrikes Tidningar 23.2.1761
Utdrag af et Bref ifrån Anianpeldo af den 9 October, Inrikes Tidningar 28.10.1762
Louisa, den 4 Martii, Inrikes Tidningar 25.4.1768
Sahalax i Finland, den 19 Maji, Inrikes Tidningar 24.6.1765
Jacobstad och Pedersöre d. 24 Nov, Inrikes Tidningar 13.12.1779